sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Amima






Ihku ihana Amima Ottobren nro 4/2011

Vaihtelin taas infokamun kanssa kankaita ja päädyin retropallojen onnelliseksi omistajaksi. Suhtauduin tähän kuosiin kaksijakoisesti - onko se ihanan herkullinen vaiko jo hieman liikaa?

Varovaisuusperiaatetta noudattaen valitsin kankaasta vain osia tähän tunikamekkopaituliin. Ehkäpä pallokangas pallotaskuissa ei olisi liikaa. Retropallojen kamuksi valikoitui vaaleanpunainen joustofrotee ja oranssi resori Myllymuksuilta.

Työnä amima on hauska - istun sohvalla ja katselen Talenttia ja neulailen kantteja. Pyrähtelen koneella ja silitysraudalla ja taas kanttaamaan. Ohjeen mukaan työ kantattaisiin trikookaitaleella. Kanttasin kuitenkin nyt resorilla, koska tuota oranssia ei meidän huushollissa niin paljon muuten kuluisi. Ja tähän vaatteeseen se sopi.

Heti alkuun tuli myös yksi knoppi: takakappaletta ei leikata taitteelta vaan niitä tulee kaksi. Ja päädyin myös kaventamaan sekä etu- että takakappaletta sentin pari meidän hernekepillemme sopivaksi.

Melutaso tällä hetkellä on sitä luokkaa, että voimme todeta ompeluloman päättyneen ja arjen alkaneen.  Terveet lapset pääsevät auttamaan avusta kiitollista isukkia renkaiden vaihtoon. Minä jatkan isosiskolle. Tuo kun muisti juuri äsken, että ylihuomenna onkin sitten ympän kokeet. Ympän! Kääk!

"Joo, mikä äiti on kivikkoinen alue Lapissa?"
"En minä tiedä - kivikko?"
"Rakka. Ja harmillinen verta imevä otokkä on näemmä räkkä."

Nyt irrottaudun hetkeksi äidin harrastusten satumaailmasta. Retropalloista on mielipidekin syntynyt - kangas ei ole ehdottamasti yhtään liikaa. Se on varsinkin päälle puettuna oikein iloinen ja lapsellisen hyväntuulinen.

Mukavaa pyhää ja alkavaa viikkoa!

6 kommenttia:

  1. Aivan ihana mekkonen, eikä todellakaan ole liikaa nuo retropallotehosteet!! Itsekin pitkään epäröin tuon kankaan kanssa, mutta loppujen lopuksi olen tykännyt tosi paljon siitä tekemäni mekon pirtsakkuudesta. Tosi kaunis myös edellisen postauksen tunika :)

    VastaaPoista
  2. Hieno! Olen katsellut samaa kaavaa, ja epäillyt, josko tässä(kin) on liika iso pääntie, mutta näköjään ihan passeli! Päätynee minullakin kokeiluun jossain vaiheessa!

    VastaaPoista
  3. Tulipas ihanan pirteä. Oikein kivasti tuo retropallo sopii kokonaisuuteen.

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva! :)
    Mie ne ole oikein vielä päässyt noitten retropallojen maailmaan (en siis vielä niistä hirveästi pidä..)

    VastaaPoista
  5. Ihana tuli! Tekis itsekin mieli kokeilla kyseistä kaavaa..!

    Ja ihania kaikki sun viimeaikaiset ompelukset, mm. kaunis apilahuppari isosiskolle!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja jätit kommentin <3