maanantai 28. heinäkuuta 2014

Pikapöksyt akuuttiin tarpeeseen


Jotain tässä mättää.


Onneksi on nuita kankaita.


Supernopsat pöksyt - puolessa tunnissa kankaasta päälle.

Minusta näin on parempi.



torstai 24. heinäkuuta 2014

Villahuivi kangaspuilla kutoen


Täällä jatketaan kieli keskellä suuta loimen sitomista kangaspuihin.

Miksi pitää olla käärinpirta ja pelkkä pirta?
Sekavaa.

No tuo yläkuvan välikköhökötys on pelkkä pirta. Yleensä yhdestä pirran välistä kulkee yksi loimen lanka. Ja ihan tietyssä järjestyksessä. Tietenkin.


Vihdoin ollaan kangaspuiden kutojan puolella. Innokkaasti, mutta ihan tietyssä järjestyksessä ja tietylle kireydelle kiinnitellään loimilangat kangastukin varpaan.


Ja löystetään sen verran loimea, että voidaan korjata tuon takapuun väärältä puolelta kulkeva loimi kulkemaan sen päältä.


Solmitaan innokkaasti, mutta luonnollisesti erittäin huolellisesti ja aivan täsmällisessä järjestyksessä jokaisesta polkusesta kiinnitys omaan varpaansa. (Muistatte kai niitä varpoja oli siis kuusi, ja jokainen liittyy niihin niisiin, joista jokainen vaikuttaa siis kankaan kuvion eli sidoksen muodostumiseen).

Ja sitten vihdoin - VIHDOIN - päästään aloittamaan itse kutominen.


Ja tuloksen on tälläistä.... Hetkinen!


Ja onhan se tietysti luontoa kasvattavaa ja niin edes päin huomata, että on sitonut aiemmat 36 polkusen solmua päin honkia. Kankaan kuviosta ei tällöin tule ollenkaan sitä mitä pitäisi. 

Sitten vähän haukataan happea, päivitellään sivistyneesti ja aloitetaan uudestaan solmujen sitominen.

Tämän vuoksi, kun vihdoin - VIHDOIN vol 2 - pääsee kutomaan kangastaan ja se tulee esiin juuri sellaisena kuin sen on suunnitellut - tuntee olevansa hyvä!


Eli tämmöttis sano turkulainen!



lauantai 19. heinäkuuta 2014

Tahtoo itse!

Tahtoo itse!
Näinhän ne rasittavatkin rakkauspakkauksemme julistavat - etenkin, jos sattuisi olemaan pikkuisen kiirus.

Sain ihanasta koulustani lainaksi upeat auton takakontin mentävät kangaspuut "Lailat". On ollut aikomuksena luoda niihin loimi ja kutoa, ihan itte ilman opettajien apua ja tukea. Katsotaan mitä siitä tulee!


Tällainen mielenkiintoinen otos on ensimmäinen todiste siitä, että voi jotain itsekin oivaltaa.

Tajusin nimittäin - ihan itte - ruuvata siipimutterit auki, jolloin säilytysasennossa haitarilla olleet Lailat vapautuivat täyteen pituuteensa. Ihmettelen tätä oivallustani vieläkin.

Rästiin jäänyt koulutyöni on villahuivi. Tämän vuoksi loimi on vaalean- ja tummanharmaata villaa.

Villa oli minulla vyyhdeillä. Vyyhdiltä piti jotenkin saada aikaiseksi kangaspuihini asennettava loimi.

Tähän kohtaan tehdään jokunen laskelma, joilta nyt lukijan säästän. Lisäksi tarvitsin työkaluja, joita täällä kotikaupungissani tarjoaa pikkuhintaan käyttöön käsityökeskus Juselius. Voi hitsi miten jännittävää oli mennä luomaan itse laskemaansa loimea ihan ihmisten ilmoille. 

Ihana henkilö bongasi heti koulumuistiinpanoni ja antoi minun tehdä paljon itse. Ja miten osuikin juuri sillä hetkellä paikalle, kun viuhuvien lankojen keskellä seisoi yksi iso kysymysmerkki. Mutta loimi kainalossa sieltä poistuttiin.



Jotta loimen saa juuri kulloisenkin työn mukaiselle leveydelle, tarvitaan tuollaista ison kamman näköistä apuvälinettä nimeltään käärinpirta. Käärinpirtoja ja luomispuita - aika jumalaisen komiaa hommaa.

Ja vaikka kuinka tahtoisi ja olisi minä itte tuulella, yksin ei pysty loimea loimitukille kiertämään. Kiitos kummitustytölleni avusta tässä kohtaa.



Lukija on varmasti jo huomannut, että tässä lajissa on aivan oma ammattisanastonsa- Sen omaksumiseen menee oma aikansa. Kärsivällisesti opettajat korjaajat "kepukat" milloin välittäjiksi, milloin niisivarvoiksi.  Ja kun itse haen niitä  "satelliitin näköisiä härpäkkeitä" ohjataan minut "kerinpuille". Vähitellen vähitellen...

Yläkuvassa olevat valkoiset niput ovat ns. niisiä, jotka roikkuvat vaakapuista nimeltään "niisivarvat". Tämä tieto on olennaista, koska huivini kuvioon tarvitaan aina kuusi loimilankaa. Kukin näistä langoista sukeltaa hyvässä marssijärjestyksessä oman niitensä silmän läpi omalla niisivarvallaan.

 Ensimmäinen loimeni lanka, ja samalla ikään kuin rasti kuvioneuleen kuviossa tulee takimmaiselta varvalta "niiden" silmukan läpi, toinen loimen lanka tulee toiseksi takimmaiselta niiden silmän läpi, kolmas kolmannelta ja niin edes päin aina kuudenteen. Ja niisiä otetaan käyttöön sitä mukaa, kuin niitä kultakin varvalta eteen tulee.

Järjestys se olla pitää.
Siinä mielessä tämä työ on helppo, että sama rytmi toistuu kunnes kaikki langat on käyty läpi.


Niputan langat kuvion toistumisen mukaan kuuden nippuihin.

So far so good elikkäs tähän asti kaikki hyvin, toivottavasti sujuu loppuun asti näin mukavasti!

Ja nyt kun pitkästä aikaa on sitä aikaa, niin mikseipä harrastaa tällaistakin. Ihan kivaa, kun ei ole pakko!


Mitä muuta kesälomilla tehdään?

Monet makaavat laitureilla tai kallioilla ja tuijottavat pilviä. Tätä harrastinkin jo pihallani. Sain samalla seurata hauskan näytelmän, jossa pääosassa oli haluton ruusunnuppu ja innokas mehiläinen. Lopulta ruusu kyllästyi ennen aikojaan intoilevaan mehiläiseen ja pallero singahti kaaressa ulos. Kaikki aikanaan, tuumasi ruusuni.

Niin, siitä pilvien tuijottelusta. Mukavaa on myös seurata ruohon kasvua. Ihastuin aikoinaan Merikarvialla Merikampingin kauniisiin maisemiin: meren rannalle johti ihana nurmikkoinen apilakenttä koivuineen. 

Innostuin sitten istuttamaan apilaa omallekin nurmikolle.  En ehkä silti suosittelisi ihan siihen taaperovaiheeseen pihanurmikoksi, kuitenkaan. Onneksi, lapsosten ja mehiläisten yhteiselo sujui yllättävän hyvin.


Tässä se kasvaa - huomaatko?








.


sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Vanhakin koira oppii uutta - kasvivärjäyskurssilla!

Tilanne ennen värjäystä, aika mielikuvitukseton eikö?


Sitten vain liemet porisemaan, 

Saimme samantien oppia valtavien teollisuushöyrykattiloiden käytöstä ja opimme käyttämään alunaa sekä viinikiveä. Aluna ja viinikivi edesauttavat värien pureutumista lankoihin, tämän vuoksi niitä kutsutaan puretteiksi. Etenkin punaisten sävyjen kanssa kannattaa kokeilla viinikiveä.

Useat kotoiset kasvimme antavat kauniita kellertäviä, vihertäviä ja rusehtavia sävyjä, joita voi vaivatta yhdistellä toisiinsa. Kuvassa esimerkkinä lupiinin kasvi, ilman kukkia.



Niin kauniita, kuin vihreät, keltaiset ja ruskeat sävyt ovatkin, meillä oli kunnianhimoisemmat suunnitelmat: Lisää värejä!


Lupiinien siementäminen näin keskikesälläon  jo hyvällä alulla täällä Varsinais-Suomessa, kasvien energia on pitkälle käytetty. Ehkä silti odotin jotain aivan muuta kuin tästä kukkamerestä sitten syntyikään.

Lisäksi nappasin mukaani omasta kukkapenkistäni tarhakäenkaalia (punalehtisen apilan näköinen kasvi) sekä flammentanz-ruusun terälehtiä. Kummankin kasvit upeat värit lisäsivät odotuksiani mahtavasta väri-iloittelusta.




Väriliemet olivat huumaavan värisiä ja tuoksuisia:


Seuraavana päivänä ihmettelin hieman tarhakäenkaalin liemen väriä, mutta en vieläkään voinut varautua yllätykseen:



Tässä näitä violeteilla, viininpunaisilla ja pinkeillä terälehdillä värjättyjä lankoja sitten on. 

Äärimmäisenä vasemmalla Flammentanz-ruusun terälehdillä värjätty lanka. Lanka oli harmaan vihertävää, joten upotin sen enempiä ihmettelemättä lisävärjäykseen tarhakäenkaalin kertaalleen käytettyyn väriliemeen.
Keskellä on punalehtisen apilan eli tarhakäenkaalin antama tulos, josta tykkäsin aivan hirveästi. Kaunis vedenvihreä! Ja äärimmäisenä oikealla oikein kaunis, vaalea oliivin vihreä, jonka sain lupiinien kukista.

Näissä käytettiin värin pureutumisen edistämiseen alunaa.

Tämä vaalean persikan väri on tummien avocadojen kuorista. 


Aion kokeilla keittää kuoria uudelleenkin, nyt kun tiedän että vettä tarvitaan vain juuri niin paljon, että kasvit peittyvät, kiehuttaa saa tunnin kannen alla ja halutessaan väriliemen voi säilöä odottamaan esim. Atamonin avulla.

Tutustuimme vielä ulkomaan kasveihin ja ötököihin. Krappi-nimisen kasvin juurien murusista sekä jauheesta keiteltiin myös väriliemet. 



Krapin murusista saimme kauniita oransseja.


Krapin jauheesta tuli hyvä ruskea.

Pigmenttiä tuntui riittävän, joten näistä kannattaa väriliemet käyttää uudelleen!

Sitten tutustuimme aika hurjannäköiseen väriaineeseen, kokenilli-nimisen hyönteisen kuoreen. Väriliemi näytti heti, että jotain mielenkiintoista on tulossa.


Väristä tulikin suloinen:


Ihanan sisareni tuomasta kirjasta Luonnonvärjäys (Anna-Karoliina Tetri) opin lisää tämän öttiäisen kanssa värjäämisestä. Aionkin mahdollisuuden avautuessa kokeilla liukuvärjäystä, sillä tämä väri reagoi happamuuden muutoksiin. Kun lankavyydin toisen pään laittaa muhimaan emäksiseen kokenilliliemeen ja toisen pään happamaan saa aikaan liukuvärin punertavasta liilaan.

Ja jokunen otos vielä pyykkinaruilta:


Kuivumassa myös pellavakankaan palasia, joihin testasimme mm. raparperin tehoa puretteena. 


Voin melkein arvata jonkun ihmettelevän, miksi värjätä lankaa itse, värillistä lankaa kun voi ostaa ihan lähimarketistakin.

 Eroa on kuin koivuesanssilla sähkösaunassa ja aidolla savusaunalla vihtomisineen. Se on kokonaisuus elämisen iloa ja terapeuttista tekemistä. 

Oma luku erikseen ovat nämä onnelliset, joilla on mahdollisuus värjäillä omien mökkirantojensa autuudessa, jättimäisissä rautapadoissa, aidolla tulella, koivun juurella.

 (nimim. mitä, kateellinen, minäkö?)