perjantai 7. lokakuuta 2011

Motivaatioreitiltä ostettua


Olen ottanut esille kiukuttelevan alaselkäni. Sitä ei ole voinut oikein unohtaakaan. Viimeksi se suuttui kovasti punahilkkahousujen ja ruskean tunikan leikkuusta.

Selän rentouttamiseen kävely on oivaa liikuntaa. 

Ja mikäs sen hauskempaa kuin skipata linja-auto ja valita syksyisen kaunis reitti sopivien motivaatiopisteiden kautta.

Tänään kävelin huikaisen innostavan ja kotoisan puutaloalueen läpi. Oi noita onnen lapsukaisia, joiden alakouluna toimii upea vanha puukartano nurmikkopihoineen!


Eli jotakin sellaista, jota itse ei osaa tahi jaksa ommella: pitsijakku pallerolle


Kauluspaita myös pallerolle


Virkatun näköinen neuletakki ja pieni paituli alle



Sekä aasialaishenkinen paitapusero.

Tällaista mallia olen jo kauan kaavaillut työn alle itsekin. Erityisen viehättävänä pidän korotettua vyötäröä ja lomittain menevää pääntietä. Ihan kiva sovittaa parin euron ostosta, jotta kuinka tuo ylipäätään istuu.

Muuten, kokolapuissa oli samat numerot ja silmämääräisesti näitä käytetään aikajaksolla osaa heti ja osaa vielä vuoden päästä.

Ja hintataso senkun nousee - nyt hassasin 15 e näihin. Toisaalta, se ei ole tyhmä joka pyytää...

1 kommentti:

Kiva kun kävit ja jätit kommentin <3