torstai 20. helmikuuta 2014

Pipoja, huiveja ja puolihameita


Päivän teemaa eli tunikoista puolihameiksi.


Ensimmäiset versioni tutuista tunikakaavoista (Onion ja tissis) jäivät hartioista tiukoiksi, joten tunikat ovat jääneet vähälle käytölle. Nyt napsaisin ne poikki, sopiva paita vaan kaveriksi ja käyttöön.

Kumpikin kangas Majapuu





Siivoilin kankaita eilen ja hurautin tänään itselleni jokusen pipon Majapuun avoimista saadulla kaavalla. Että on loistava materiaali tälle kelille, joka ei oikein talviseksi ole yltänyt. Pientä lämmintä mutta ei ahdistavan.


 Alin pipo ja huivi on silmämääräisesti pienennetty. Pienempi tytöistäni on toivonut perinteistä kaulahuivia ja neuloksesta sen "kutoi" hujauksessa. Resori on Majapuun Wanha roosa ja vuorin trikoo on JR:stä.

Nyt lähden jynssäämään likaisen peilin, joka alun kuvissa näkyykin tahroina. Ompelemisiin!





3 kommenttia:

  1. Ihanan värikkäitä ompeluksia! Puolihameista tuli tosi kivat =) Hyvä idea!

    VastaaPoista
  2. Huippuja nuo hameet! Kivalta näyttää erityisesti toi joustiksesta tehty.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja jätit kommentin <3