Minä kuten varmasti moni muukin ihastelen piipaadoo-blogistien neulomuksia. Tahtoo myös oppia kirjoneuletta!
Vasemmalla on ihan ensimmäinen versio. Hämmennyksen aiheita moniaisia, kuten: miten kuljettaa lankoja mukana, tehdäkö kämmenpuolellekin kuviota vai mennäkö ihan raidalla? Minkä kumman takia kuviorivin alku- ja loppukohta on aivan hirveän näköistä?
Oikealla on versio numero kaksi - vähän siistimpi jo.
Mutta tosiaan: miksi tuohon rivien ja kuvion väliin jäävään kohtaan tulee tuollaista kauheaa möykkyä? Neuvokaa vapaasti!
Nurja puoli.
Kiepautan mukana seuraavan langan joka neljännen silmukan jälkeen käytettävän langan ympäri, jottei langanjuoksuista tulisi liian pitkiä.
Vai miten kirjoneuleessa kuljetetaan odottavaa lankaväriä? Neuvokaa neuvotonta.
Ja jos elämä ei riittävästi hankaloidu uusia oppeja hankkimalla, kannattaa tehdä jotain sukulaisille. Minäkin hellänä hetkenä halusi sisustaa äitini vessaa uudella matolla (periaate nro 1: älä koskaa sisusta toisen kotia). No tulihan siitä matosta sitten liian pieni (muistatteko tätä:
Nappasin maton kainalooni ja suurensin sitä.
Olin jo täysin kyllästynyt valkoiseen lankaan ja valkoiseen kuteeseen ja ajatettelin piristää mattoa raidoilla:
Tämä on varmaankin versio kolme. On hankalaa saada tasaista mattoa yhdistämällä erittäin venyvää ja täysin venymätöntä kudetta. Purkua ja virkkausta. Purkua ja virkkausta. Jo kynnykseltä tulee kommentti: "minkä herran tähden olet virkannut ruskeaa raitaa vaaleansiniseen vessaan tulevaan mattoon!" No mä luulin että....
Sääntö numero kaksi: älä luule vaan kysy. Ja mieluummin ennen kuin käytät tunteja ja tunteja vääriin väreihin.
Onneksi matto sentään hyväksyttiin ja on nyt lattialla. Työlistalle on kuitenkin ilmaantunut vielä "jotain", joka yhdistää vaaleansinisen, valkoisen ja tummanruskean... Ehkä pyyhkeitä?
Ja entä ne lahjapussukat? Minä kun luulin että aikoinani ompelema pussukka olisi huono (sen ompelu jälki nimittäin).
Katso sääntö numero kaksi: älä luule vaan kysy.
Ompelin taas hellämielisenä äiteelleni uuden, ehomman, siistimmän ja ennen kaikkea isomman pussukan. Muistatteko tätä:
Ja kauhia huuto taas: ei hän halua noin suurta pussukkaa, se entinen on juuri sopivan kokoinen! Ja eikun ompelemaan. Tein monta eri kokoa ja yksi niistä on nyttemmin hyväksytty. Mutta vain varalle. Se vanhin kötöstys pestiin kuin uudeksi ja siitä pidetään eniten.
Niin, tuo keskimmäinen pussukka syntyi, koska luulin tyttöseni tarvitsevan uusiin verhoisinsa mätsäävän pussukan. Ja sääntö numero kaksi: "Älä luule vaan kysy. Ja mieluummin ennen kuin toimit."
No, nyt on meinaan pussukoita.
Sun eka yritys on paaaljon parempi ku mun eka (ja toistaiseksi viimeinen) kirjoneule yritys. Eli multa et mitään pelastavaa neuvoa saa. :D
VastaaPoista