torstai 16. helmikuuta 2012

Nappihalkio haastaa mutta unipussista tuli söpö


Ihan hyvältähän tämä näyttää - eikö?


Onhan sitä korkeakoulut käyty, mitä omituisimmat tilastomatikan tentit jollakin jumallallisen hengen johdatuksella selvitetty ja kolme lastakin on edelleen hengissä ja hyvässä voinnissa. Miten vaikeaa voi olla napitushalkion ompelu?

Seurasin Ottobren (4/2010) Rousku paitapuseron kuvallista ohjetta miten parhaiten taisin. Kohdassa neljä oli pakko todeta, että ei mennyt ihan nappiin tämä halkio.

Se on nyt purettu. En aio ottaa tästä murhetta. Onneksi tuttapiiriin kuuluu ompeluun koulutettuja ammattilaisiakin. Parempi maksaa työstä ja saada onnistunut etumus.

Kudottujen kankaiden maailma poikkeaa muutoinkin neuloksista. Jumalattoman ryppyistä tavaraa.

Kangas Michas Stoffeckesta



Tämä Ottobren (5/2006) ompelus sen sijaan on juuri sopiva vaikka sellaiselle odottajalle, jonka edellisestä ompelukerrasta on jo jonkin verran aikaa: Etukappale ja takakappale helmoista yhteen, vuoripussi samoin muistaen kääntöön tarvittava reikä sivusaumaan. Sitten pussukat sisäkkäin OP:t vastakkain ja pääntien ympäri hurautus. Ja koko komeus vuorin kolosta oikein päin. Tikkauksia, koristeita yms voi lisätä tai jättää oman maun mukaan. Itse lisäsin tikkaukset ja Kam-nepit.

Päällikankaana on Jättirätin kauniin vihreää fleeceä maustettuna harmaalla palalla. Vuorina on Ikasyrin aiemmista salaisista paketeista paljastunut helmenpehmeä joustofrotee. Se on erinomaista kaikenlaiseen vauvatekstiiliin - puolipotkareihin tai vaikka puklurätteihin.


Ja vielä lopuksi sisäpiirin vitsiä. Olemme jo useamman kerran todenneet yhden ompelukamun kanssa, että kangastilauksemme hiihtelevät samoja latuja. Nyt en voi kankaita tilailla, mutta shoppasin kirpparilta tämän tunikan. Terveisenä kamulle - mitäs värejä on ollut taas mielessä :O)

Jag övade sy en skjorta med knappfördel. Det gick inte bra. Men det gick betydligt bättre med babysens sovpåse. Och med den nedersta bilden hälsar jag min väninna. Vi brukar köpa likadana tyger. Den här gången köpte jag en blommaskjorta från loppis. Jag var väldigt överraskad att märka, att min väninna hade sytt med precis likana färger. Altså hälsningar till henne, också!

4 kommenttia:

  1. Hieno unipussi ja upea kirpparilöytö! Kirjoitat ihanan rehellisesti, tsemppiä! Nimim. til.mat. korvattu toiselle kurssilla...

    VastaaPoista
  2. Heh, mukava kirjoitus!! terveisin, nimim. tilastotiede myös korkeamman johdatuksella läpi.. ;-)

    VastaaPoista
  3. Kiitos terveisistä - ja siitä, että tilastomatikkaa ei enää tarvitse murehtia!

    VastaaPoista
  4. ei kuule mullakaan mene viel ihan täysin jakeluun toi nappilista :D
    seuraavaks ajattelin kokeilla lillaphantin ohjeella:
    http://lillaphant.blogspot.com/2012/01/raitapaita-ja-nappilistan-ohje.html

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja jätit kommentin <3