perjantai 16. syyskuuta 2011

Vihreä paita




Kaava Ottobre Creative Workshop 
Kangas Ikasyr

Ilman Ikasyrin salaista kangaspakettia en olisi ikimaailmassa tällaisen kuosin omistajaksi päätynyt. 

Valitsin kankaan ensimmäiseksi testaamaan kaavaa, koska se napakkana trikoona sopii ompelukoneelleni: pysyy kohdillaan ilman mitään harsintoja eikä imeydy pistolevyn sisään.

Kokeilin huolittelevaa tikkiä, mahtaako näkyä kuvassa:



Ja resorit ompelin joustavalla tikillä, joka valintalevyssä näyttää kolmelta vierekkäiseltä tikiltä tyyliin ======

Pääntien tikkasin yksinkertaisesti: taitoin resorirenkaan nurjat vastakkain, merkkasin 1/4 kohdat kumpaankin ja tikkasin OP:t vastakkain.

Harjoittelin taas aplikointia. Siinä touhatessani kangas tempaisi minut täyteen intoon: Yhdistääkö kankaaseen mustaa resoria kuvioiden ääriviivojen mukaan, vai ruskeaa kotona olevien pöksyjen mukaan, vai punaista tyttöselle vai kaunista sinistä...

Entä aplikoidako hämiksen - kivan ällöttävä ja hurrrja paita, vaiko punaisen leppiksen punaisen pallohamosen ja leggareiden kaveriksi vai korostaisiko sinistä valasta sinisten housujen kera... 

Päädyin yhdistämään kotoa löytyviin housuihin eli ruskeaa. Eikä tämä paita edes tarvitse mitään aplikointia. 

Lisäsin paitaan myös Ikuinen vauvakuume -merkin. Se ei tuossa merkkaa muuta kuin ompelutyön tekijää ja paita tulee omaan käyttöön.

Ja vähän muuta löpinää: Kipeän selän kuntoutukseen liittyy rauhallinen paseeraaminen (=käveleminen). Koska laiskotti julmetusti, hyppäsin bussista ns. motivaatioreitin ensimmäisessä pisteessä. Motivaatiopisteet olivat: upouusi Kontti, sisustus- ja askartelukauppa sekä kangaskauppa. Niiden kautta mutkitellen tuli sitten käveltyä kivenheiton päähän kotikulmilta. 


Loppukaneetti

En kai olisi mikään kotiäiti, ellei keittiön töllöstäni paasaisi Martha Stewart. Nappasin kotitöiden lomassa kivan idean: minigrip-pussiin kermavaahtoa ja kulmasta pikkuriikkinen pala pois - pursotinpussi on valmis! 

tiistai 13. syyskuuta 2011

Kel onni on...


Mutta eihän tällainen kangasintoilija voi kätkeä onneaan - Ikasyrin salainen kangaspaketti!

Punahilkkaa ja pikku hahmoja


Aakkosia


Pilvivelouria ja sieniä



Sekä Myllymuksujen outletista villabukleeta. Tästä yritän tehdä pallerolle neuletakin tyyppistä vaatetta ja päähineen. 


Ikasyrin kankaista ei suunnitelmaa ole valmiina. Mutta pitkää hihaa ja lahjetta sekä erilaista pipoa tarvitaan. Eiköhän noista riitä hetkeksi. Ja jos ei sitten iskekään, olen liittynyt facebookissa kangashamsterit ryhmään. Ai jai jai...


Nyt on kankaita. Olisi vielä se saumuri.


Toinen iloinen asia on selkäni.  Se on rauhoittunut hyvin. Paljon enemmän vihoittelee peukalon viiltohaava, huomasi todellakin tekevänsä raparperipiirakkaa ja kuuraavansa muusiperunoitaan. Auts!


Vielä tällaisen kotiäidin kangasluksuksen vastapainona yksi uusi kokemus: Ajoimme palleron kanssa tänään sadepäivän puhteena kaatopaikalle. Veimme sinne farmarillisen kaikenlaista suurta, epämääräistä ja myrkyllistä varastojen pimeistä nurkista.


Ohikulkutietä kaatopaikalle hurautti ennätysnopeasti ja jopa minä löysin oikeaan paikkaan. Toimiston "tyttöjen" kanssa pääteltiin maksuksi euro.


Sitten sain ohjeeksi suunnata kaatopaikan liikenneympyrään (joo, se on iso mesta) ja kääntyä liittymästä numero kaksi. Ajotien lopussa oli taas paljon henkilökuntaa auttamassa.


Koko reissu kesti vain puoli tuntia ja onnistuin eksymään vasta palatessani ja arvaattekin etten lopullisesti. 


Olisipa yhtenä intohimonani vielä lasten ulkovaatteiden ostelu ja sovittelu. Ne on nyt vihdoin inventoitu, ostettavaa on vaivaiset yhdet toppahousut ja yhdet kengät. Ja kirppispaikan täydeltä taas pieneksi jäänyttä. Kelpaisiko kotiäitiys työkokemuksena johonkin kierrätysalan duuniin?





sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Synttärisalaisuuksia osa 1 - virkattu matto

Varoitus syksyllä synttäreitään juhlivien pikkuisten tyttöjen äidille - tulossa on synttäripaljastuksia.

Virkattu puuvillapiparkakku leikkimökkiin. Sävynä vaaleansininen mökin mukaan.


Malli www.kangasaitta.fi Juhannusruusu

Taannoisella kirppisreissulla ostin kaksi vyyhtiä tätä puuvillakudetta 6,70 e vyyhti. Kuteessa on aika jännä tuoksu, joka ei lähtenyt pesussakaan. Eiköhän se leikkimökissä kuitenkin menettele.

Jostain syystä ko leikkimökki innostaa sisäistä lastani. Kirpputorilla katse hakeutui vanhan aikaisiin puhelimiin, emalisiin kaffepannuihin, puisiin pieniin kodinhoitotarvikkeisiin... Enhän minä sitä mökkiä sisusta. Periksi annoin vain ihan pikku riikkisen:


Minikokoinen kaffepannun alunen valurautaa ja keramiikkaa.

Omien tyttöjen synttärijutut bloggaan vasta jälkeenpäin, tietokone on sen verran keskeisellä paikalla.

torstai 8. syyskuuta 2011

Kiloresorista kivaa


Peurakankaasta ommeltu tunika on saanut paljon kehuja ja kyselyjä, mistä mekkoa voisi ostaa. Taisin mainita Sampsukan, toivottavasti ei mennyt ihan metsään. 


Oranssikeltaisen raitatrikoon ompeluun innosti kokeilemani Myllymuksujen kiloresoripaketti. Mielestäni mukana oli myös valkoinen resori... 


Raitatrikoon osalta suunnitelmana oli jo keväällä ommella kesämekkoset ja kestovaipat samasta kankaasta, jolloin kestovaippa toimisi samalla kuin kesäshortsit. Ompelinkin niitä ja postailtu on. 


Kestot jäivät kuitenkin kokonaan käytöstä vessaharjoittelun onnistuessa kesällä hienosti. 


Laitoin kestot kirpparille täyden palvelun myyntiin eli minun lomaillessa siellä hinnoiteltiin ja ripusteltiin ja myytiin. Elokuussa hain pois myymättä jääneet. Huomasin kestojen menneen hyvin kaupaksi ja kyselin myyntihintaa. Eivät enää muistaneet. Ei nähtävästi ollut ainakaan kovin korkea...


Ruskea velourin näköinen tekokuitu on Jättirätistä 6 e metri. Harvemmin pestäviin pipoihin yms. se passaa mielestäni hyvin.



Ruskean pipon vuoriksi nappasin pipolaatikosta keväällä ompelemani peurapipon. Tein piposta näin lämpimämmän version lisäämällä tuon kerroksen velouria.



Luulin jo tämän vuoden aikataulujen asettuneen kohdilleen. Lasten kouluja, harrastuksia ja kotielämää sopivasti. Miehen yrittäjyys ja yhdistysaktiivin velvoitteita kohtuullisesti. Ompelua päikkärien tahi lastenohjelmien aikaan. Kivaa.

Nyt ajasta ompelun kanssa kilpailee yllättäen asia, jota en voi  enää sivuuttaa: selkäni. Odotan fysioterapeutin jumppaohjelmaa ja katsotaan nyt sitten, miten tämä lähtee sujumaan. 




Lisään tähän postaukseen vielä yhden korjausompelun.


Olen toista vuotta sitten ommellut Ikasyrin velourista ja kuviotrikoista hupparin pikkupallerolle. Hupparin kiinnitykseen käytin KAM neppejä. Huolimatta tukikankaasta neppien nykiminen repi kankaan nepin vierestä.


Vihdoin sain aikaiseksi vaihtaa kiinnitystä.



Löysin johonkin tarkoitukseen varaamani vetoketjun laatikosta ja ompelin sen takkiin ihan silleesti vaan kun sen sain paikoilleen. Olennaista on, että huppari tulisi nyt vielä käyttöön.

Huppareita on toinenkin, KAM-nepeillä sekin. Olisiko mennyt niin, että ompelin ensin aivan liian ison ja silloiseen tarpeeseen vielä tämän toisen pienemmän. 

Isompaa hupparia ei ole käytetty vieläkään, joten kangaskin vielä ihan ok.



perjantai 2. syyskuuta 2011

Arvonnan voittajat - Onneksi olkoon!


Palkinnon A voitti *marjuska* - Onneksi olkoon!


Palkinnon B voitti Sani - Onneksi olkoon!


Ja palkinnon C voitti eitsu - Onneksi olkoon!

Laitattehan osoitetta ikuinenvauvakuume@gmail.com, kakkosluokan postimerkillä varustettu palkinto lähtee maanantaina!

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Arpajaiset vielä tänään ja huomenna!

Täysi kierros kohti arpajaisten päättymistä!
Mutta vielä on aikaa perjantaihin puoliyöhön...



Pienet ja isot nauttivat suurten purjelaivojen tunnelmasta.


Mutta äiti se vaan ompelee...

Tämä lienee tuttu kuosi monelle - meidän pellavapäälle se sopii kuin nenä päähän. Mario-peleistä tutun hahmon nenukissa riittääkin kokoa.



Päivänä yhtenä väsytti kauhiasti mutta halutti jotakin väkertää. Kaapissa maannut punaisilla resoreilla pilattu liivimekko pääsi tuunattavaksi: Ratkojalla punaiset rumat resorit pois ja hihat tilalle. Ompeleva huomaa mallissa jotakin kummallista, käytössä mekkonen mennee täydestä.


Pallerolla on iki omat uudet pikkuiset sakset ja putkiloliima. Ollaan leikelty mainoksista "kauppalistoja". Me ostetaan "suolaa, sokelia ja mansikoita!" 

Ja tänään onkin kauppapäivä. Me tytöt hoidellaan!

Ja huudelkaa kestovaippalijoille arpajaisista - toisaalta nyt on todella hyvät mahdollisuudet voittaa...

lauantai 27. elokuuta 2011

Aplikointia vielä

Arpajaiset käynnissä 


Ähellän kieli keskellä suuta aplikointien parissa. Pitkästä aikaa olen kuin pikkulapsi - innoissani uuden oppimisesta. Oletteko muuten löytäneet ihanien aplikaatioiden osaajan Pikkujekku-blogin? Suosittelen!





Sytytin ikuisen vauvakuumeeni täyteen roihuun eilen. Pääsin babysitteriksi ihanalle hampaattomalle hymypojalle ja hänen kiharatukkaiselle isosiskolleen ikää 3 v. (melkein). Pienokainen nukahti Mandukaan ja pikku prinsessa keinui: Lisää vaftia!


Tuokio salamannopeita tilannevaihdoksia, pilttiä, sähköjohtojen ja sanomalehtien kuolaamisen estoa, pisuhätiä - ja olin ihan puhki. Kyllä minusta on parasta ennen päiväys nyt mennyt. Uskottava se on. Onneksi saa edes hetkeksi noita pieniä ilokseen.


Niin että tehkää ihmiset lapsenne nuorina ;D


ps. arpajaiset käynnissä blogissani

perjantai 26. elokuuta 2011

Arvonta!

Arpajaiset 26.8. - 2.9.
Kolme vaihtoehtoista palkintoa - valitse mieleisesi!
Palkinto A

Taskuvaippa
Päällikangas Ystävyys pul
Sisäkangas viininpunainen coolmax
Kiinnitys valkoiset kam-nepit
tavallinen kuminauha

mittoja vyötärö 43 - 55 cm 
haara-vyötärö -korkeus 21 - 23 cm

ei sisällä imua

Ruokalappu ystävyys pul
Kiinnitys kam-nepit

pesu 60 astetta



Palkinto B

Taskuvaippa
Päällikangas lime-ruskea raidallinen pul
Sisäkangas ruskea coolmax
Kiinnitys mattaruskeat kam-nepit
tavallinen kuminauha

mittoja vyötärö 35 -45 cm 
haara-vyötärö -korkeus 19 - 21 cm

ei sisällä imua

Ruokalappu ruskea-lime -raidallinen pul
Kiinnitys kam-nepit

pesu 60 astetta

Palkinto C

Taskuvaippa
Päällikangas lime-ruskea raidallinen pul
Sisäkangas ruskea coolmax
Kiinnitys kiiltävän ruskeat kam-nepit
tavallinen kuminauha

mittoja vyötärö 37 -47 cm 
haara-vyötärö -korkeus 21 - 22 cm

ei sisällä imua

Ruokalappu ruskea-lime -raidallinen pul
Kiinnitys kam-nepit

pesu 60 astetta

Pari faktaa arpajaisista:

Nämä arpajaiset kestävät tästä perjantaista 26.8. viikon päästä perjantaihin eli 2.9.

Arvan saat parkkeeraamalla lukijaruutuuni. Kaikki lukijaruudussa jo olevat ovat automaattisesti mukana arvonnassani poislukien sukulaiset ja ystävät (anteeksi vaan!).

Toisen arvan saat liittämällä maininnan tästä arvonnasta omaan blogiisi, näin mahdollisimman monet kestovaipoista kiinnostuneet saavat mahdollisuuden voittaa. 

Jos et ole kestovaippailija, voithan silti osallistua. Näitä voi antaa lahjaksi tai myydä eteenpäin.

Laitathan maininnan kommentteihin, mikä palkinnoista olisi ykkönen, ja mikä ekalla varasijalla ja mikä tokalla. 

Onnea arvontaan!

maanantai 22. elokuuta 2011

Aplikoiden kohti arpajaisia


Turun Sanomien liitteessä mainittiin blogien seuraaminen ja pitäminen yhtenä harrastuksena muiden joukossa. Hyvässä blogissa on mm. paljon kauniita ja laadukkaita kuvia.


Hyvästä blogista saa myös ideoita.


Itse olen napannut aplikoinnin käsitöihini vain ja ainoastaan blogien innoittamana. 

Jatkan aplikointien tekoa, sillä pursuilevat kangasvarastoni ovat suurimmaksi osaksi 20 - 40 cm tilkkua. Niistä ei enää järkevästi saa kolmevuotiaalle vaatetta mutta aplikointeihin niissä on hyvin materiaalia.


Nämä housut askartelin viimeisistä isommista paloista - taitaa olla kuudesta palasta. Onneksi pallero ei niin välitä nurjalle jäävistä vaakasaumoista. Herkkäihoinen lapsi ei mokomia pöksyjä päälleen laittaisi.

Tunika on kavennettu Ottobren Tilda ja housut myös kavennetut Ottobren Vilkkaat.
Raitavelouri on Riemulista (juorusin siellä kolme varttia - mielenkiintoisia asioita tapahtumassa!), huippulaadukas kangas mielestäni - uskallan suositella
Musta velouri on Ikasyristä

Joku lukijoista muistanee saumuriini liittyvät ongelmat. Olen onnistunut rikkomaan sen käsittämättömät neljä kertaa, joista yksi korjaus meni takuuseen, kaksi maksoi 80 e ja viimeinen (ehkä säälistä) vain osien verran. 

Uskokaa tai älkää - se nakuttaa taas! 

Aivan murtuneena hakeuduin jälleen korjauksista vastaavaan liikkeeseen vain huomatakseni sen kadonneen. Menin netin kautta maahantuojan sivuille ja laitoin avunpyynnön asiakaspalvelulomakkeeseen. Siitä on kolmisen viikkoa aikaa ja hiljaista on edelleen. Mainitsin sivuille myös väärästä osoitetiedosta, kävin ihan jalan tarkistamassa ettei liike ole samassa korttelissa eri kohdassa. Kysyin vielä kauppakeskuksen neuvonnastakin. Ei ole liike enää siellä ei.

Mikä neuvoksi?
Menin sitten juttelemaan toisen merkin myymälään. Ajattelin kuitenkin käyttäneeni jotakin väärää neulaa tms. ja rikkoneeni laitteen "tyyppivikainen" kun olen. Asia päättyi niin, että tämän liikkeen asentaja tulee ohikulkumatkallaan hakemaan saumurini kotoani tutkiakseen sen - ihan oppimielessä. 

Minähän olen kyseiseen saumuriin nyt ikuisiksi ajoiksi sidottu. Niin paljon se on tullut jo maksamaan.

Se marinasta. 

Arpajaisiin liittyen odottamani materiaali saapui, viimeiset ommellukset ovat käsillä ja sitten arvotaan. Kestovaippailijoita ehdottomasti suosiva arvonta tällä kertaa.


torstai 18. elokuuta 2011

Bambi-aplikaatio tunikasettiin



Taas äiti on harjoitellut aplikointia. Taitaa esittää bambia.




Aika mukavan pehmeät.

PS: Äiti on ommellut kolme taskuvaippaa arpajaisiin. Jotain pientä on vielä suunnitteilla ei-kestoilijoille. Ja sitten arvotaan. Joten mars mars parkkiin tuonne lukijaruutuun!

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Arpajaisten palkinnoksi ajattelin


Sopisiko tällainen vaippa arpajaisten palkinnoksi:

Ulkokangas on PUL nimeltä ystävyys
Sisäkangas viininpunainen coolmax
Kiinnityksenä KAM-nepit


Napsaisin korkeussäätöön yhden neppiparin. 

Korkeimmillaan vaippa on noin 23 cm haarasta vyötäröön. Matalimmillaan vaippa on noin 21 cm haarasta vyötäröön.


Vaipan korkeus avattuna on noin 40 cm.
Imun max. leveys 12 cm.


Vaipan vyötärön ympärys suurimmillaan on noin 54 cm ja pienimmillään noin 40 cm.

Reiden ympärystä oli hieman hankala mitata, kumppari on kuitenkin noin 16 cm pitkä. 

Vaippa sopinee parhaiten M tai L -kokoisille.
Malli on perus taskuvaippa meidän palleron pepun mukaan muotoutuneilla pikku säädöillää tyyliin sentti sieltä toinen täältä.

Teen vielä jokusen ylimääräisenkin vaipan valittavaksi ihan sen mukaan, miten aikaa riittää. Arvonta alkanee parin viikon kuluttua.

lauantai 13. elokuuta 2011

Kankaantuhoamista ja arpajaispohdintaa

T
Miten aina keksiikin vaikka mitä ompeluideoita ja löytää vaikka mitä ihanuuksia ja vaikka kuinka halvalla, kun on päättänyt tuhota ensin kotona nököttävät kangaskasat alta pois.

Nuo ruskeat velourpöksyt ompelin, kangas on pari vuotta sitten Ikasyrista kotiutunut. Ja nyt jo ompelin siitä housut.



Kävin tänään kirpparilla Kestovaippayhdistyksen esittelijöiden houkuttelemana. Kiinnosti käydä kuulemassa, onko vaipparintamalla jotakin uutta ja ihmeellistä. Tuli shopattua nuo söpöt kengät samalla.

Kestovaippapäivästä jäi mieleeni ajatus kestovaippa-aiheisista arpajaisista. Kas sivuillani käviluku nousee hitaasti mutta varmasti. 

Suurimmasta osasta käyntejä vastaa luultavasti kaikki ne sukulaiset, joille jaksan intoilla milloin mitäkin valmistunutta tuotosta. Mutta entäpä jos siellä klikkauksien joukossa onkin joku uskollinen lukija?

Olen siis päättänyt pitää arpajaiset, jos tuonne lukijaruutuihin ilmestyy lukijoita parin viikon aikana. Palkinnoksi kaavailen yhden koon kestovaippaa, yhtä tai useampia. Käynnistän arpajaiset sitten ihan virallisesti ja laitan palkinnotkin mittoineen näytille. 

Vinkatkaa siis kestovaipoista kiinnostuneet tänne lukijoiksi - pian on tarjolla yhden koon kestovaippa pienellä vaivan palkalla!

lauantai 6. elokuuta 2011

Virkattu matto ja matonkuteiden teko


Olen säästänyt kauan suloista puuvillasatiinista pussilakanaa. Mitä siitä tekisi - kenties Ruususen mekon pikku pallerolle?


Lisäksi harmitti valtava kasa kirpparilla myymättä jääneitä vaatteita. Oikeastaan ainoat myydyt olivat TSI-kestoni ja ompelemani Ikasyrin ja Sampsukan kuviotrikoovaatteet. Mitä tehdä tällä kaikella turhalla tekstiilillä? Roskiinko?


Kokeilin sitten matonkuteiden tekoa ja jäin koukkuun samoin tein.

 Pussilakana repeytyi nätisti ilman saksiakin ja virkkaaminen oli oikein kiitollista. Tulos on muotopuoli, koska mitään ohjetta en tässä kokeilukappaleessa noudattanut. Isosisko nappasi maton kuitenkin välittömästi omalle lattialleen.

Mitenköhän tuo vaatteiden leikkuu matonkuteiksi... Langansuuntaan vai poikittain? Saumojen yli vai sisällä? Vinkkejä saa heittää. Ja ohjeita myös. 

Nyt alan keittää puolukkavaahdon ohjeella (www.nettiET.fi) punaherukoista välipalaa. Meillä on pihalla yksi pensas ja siitä riittää sopivasti piirakoihin ja jälkkäreihin.

Lopuksi: Joku voisi sen verran heilauttaa taikasauvaa, että lasten riitely loppuisi. Miten se voikin olla niin raskasta!

maanantai 1. elokuuta 2011

Kotoisia saippuakuplia


Nopea tapa hankkia hetki aikaa kotitöiden tekoon on passittaa muksut puhaltamaan saippuakuplia. Meillä ihan toimivaksi on todettu resepti:

1 osa astianpesuainetta
2 osaa vettä
pari tl tomusokeria

Tällainen sekoitus sopii säästettyihin putkiloihin.



Raksakamun kanssa mikään pikku kupla ei riitä. Pursotan puoleen litraan vettä noin yksi neljäsosa suhteessa astianpesuainetta, mukaan näppituntumalla ehkä puoli desiä tomusokeria.

Taivutamme pikaisesti paksusta rautalangasta noin kymmenen senttiä halkaisijaltaan olevia ympyrähköjä.




Talvellakin hauskaksi todettu puuha - kylppäriin vaan ja puhaltamaan!