Näytetään tekstit, joissa on tunniste lasten vaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lasten vaatteet. Näytä kaikki tekstit

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Keppiheppoja ja t-paita onkijalle


Onneksi Stenzon huippulaadukasta jerseytä riitti vielä tähänkin Mekkotehtaan Katariinaan


Ja kesäiselle onkijatytölle


Nestori ja norppa -kuosista Ottobren Hoops



Kaikki kankaat: Majapuu

Onkin ollut ihan mukavaa ommella, koska ulkona ei ole sää suosinut. Olen taas myllännyt kolmen lapsen vaatteita: kiertoon, myyntiin, talteen. 

Ja raivannut varastoa.

Mutta nyt sisähommiin tulee tauko,  koska taivaalta näkyy sadepäivien jälkeen pilkottavan jokin outo valoilmiö.


Taivaalta tulee kaikenlaista muutakin, jotta en pääsisi liikaa lepäilemään ulkonakaan: siitepölyä


ja tällaisia siemeniä, sankokaupalla.
Aamuin, illoin.

Toivotaan mukavia kelejä, jotta saadaan tuo pihakin taas siistiksi.


keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Pinkit päärynätkin voivat olla täysin luomuja


Kuosien ihmeellisessä satumaailmassa pinkit päärynät voivat olla sataprosenttisen luomuja.


Illan surautuksena Hoops (ottobre 3/2012) 
Hame on kahdesta aavistuksen muotoillusta suorakaiteesta ilman kaavoja.

Mallit valikoituvat toisaalta jatkuvan t-paitojen tarpeen vuoksi, toisaalta päätin toteuttaa myös ainaisen toiveen saada hameita.

Pääntiehen kokeilin kirsikanväristä resoria, hihat ovat Marimekon pikkupaloja.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Luomua kisulia ja sienimetsää Majapuusta


Mekkotehtaan Katariina on sievä malli.
Mekon tuleva käyttäjäkin on sievä, mutta mallin hommat eivät enää kiinnosta. Joten henkariotoksia tällä kertaa.


ja hihoissa Stenzon unelman pehmeää vaaleanpunaista pistetrikoota


Ehkäpä olisi voinut toteuttaa koko yläosan pistetrikoosta... Ja ehkä kuitenkin Stenzon minipalloista...



Olen marinoinut syksystä asti muitakin kankaita, esim. tätä Majapuun sienimetsää.
Minusta toimii Katariinassa oikein nätisti. Käyttäjä komensi tekemään myös shortsit tästä kankaasta.

Stressiä alkaa pukata.



Kokeilin tehdä Katariinan ensin kaavoista 98/104 ja tulos oli aivan jämpti kokoa 110 käyttävälle hoikalle tytölle. 

Kisuleihin suurensin miehustaa ja pidensin vähän hihoja. 



Ihan kiirettä piti näiden kanssa, mutta ehdinpäs sovitella mekkosia ennen kuin tyttöni vaihtaa isiviikolle.

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Hello Kittyä ja nopeasti!


Nopeammin äiti, nopeammin!
Ompele niin nopeasti kuin osaat!


Tähän olisi vetoketjukin, ehtiikö laittaa? Ei ehdi! 
Entä laitetaanko huiviin resori? Ei!
 Käänteitä? Ei, ompele nyt!


Ja tyttö pitää väkisin päällään, vaikka hihoja pitäisi vielä rustata ja pituuttakin katsoa. 

Mutta minkäs teet. Meni jo!

Kangas  Majapuu

Edit: Päivän ompeluksia vielä


Taikurin apulaiset -kangasta oli vielä pieniä paloja, ja tällaisiin shortseihin ne ovat juuri omiaan. 


Tyttö ihmettelee itsekin, mitäs se äiti vielä ompeli. 

Kankaana Majapuun omia klassikoita eli kamomillaheppaa trikoisena. Sama kaava kuin yläkuvassa.



Kyllähän tässä sitten yhdelle päivälle.







sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Wanhoja autoja ja sitruunasalmiakkia


"Jos minulle tulee pehmeitä paketteja, minä heitän ne avaamatta olan yli!"


Onneksi pehmeät paketit eivät satu eivätkä mene rikki lennellessään ympäri tupaa.


Kun on ompelevan äidin poika, on pehmeitä paketteja luvassa.


Majapuun Vanhat autot -trikoosta pojan mittojen mukaan pitkähihainen ja mausteeksi pipo myöskin Majapuun jo loppuun myytyjä kuoseja.

Ja ihan toisiin tunnelmiin: vanhin tyttöni siirtyy ensi vuonna yläkouluun. Tytön huoneessa ovat roikkuneet ikkunassa läpikuultavan kukkaiset verhot ja huone todella kaipasi hieman talvista selkeyttä. Mutta mitä yhdistää vaaleanpunaiseen ja vihreään patjaraitaan sekä ruusukukkaisuuteen?

Vaikkapa:


Tähtikangas paikallisesta Jättirätistä.

Toivottavasti tyttö tykkää, kun poikkeaa huomenna glögille ja piparille. 

Lisäys: Koskapa oli vielä hetki aikaa, ompelin pojalle vielä toisen paidan. Paidan kangas on myöskin Majapuusta, aivan mahtavan laadukasta, joustavaa raitatrikoota. Olin ostanut sitä varastoon ajatellen oikeastaan kesän t-paitoja. Mutta on tuo niin pehmeää, eihän sitä voinut jättää odottelemaan. 


Valitsin resoreiksi värin "yön harmaa". Tuntuu sopivan näihin kovin mustiin keleihin paremmin. Keväämmällä olisi varmasti houkutellut oranssi tai valkoinen. 

Nyt täytyy kietaista vielä tämä pakettiin ja huomenna onkin sitten keittiöpäivä.



tiistai 10. joulukuuta 2013

Pikainen idean testaus Fall in lovesta ruskeana



Miltä näyttäisi yksi Fall in Love -kankaan kukista aplikaationa?



Testasin sen lahkeeseen.



Sekä ruskea Fall in Love että valkoinen single trikoo kummatkin Majapuusta.


Enempiä ei nyt jouda loruilemaan, pitää mennä hiekoittamaan asunnon edestä ettei postiljooni katko kinttujaan. Ja huomiset joulujuhlan vaatteet vielä laittaa. Ja piparit koristella. Ja sitä ja tätä, kyllähän te sen tiedätte.


lauantai 7. joulukuuta 2013

Jalkapalloneuloksesta paita ja siihen toivotut kiristimet


Nappulaliigalaisen ylpeänä äitinä tämä kuosi oli pakko saada.


Kysyin pojaltani toiveita paidan suhteen.


Hän toivoi paitaan "sellaisia kiristimiä", näyttäen ranteitaan ja lantiotaan: "tänne ja tänne". 


Kiristimien väriksi toivottiin pinkkiä. Tässä asiassa äiti sävelsi ja laittoi keskivihreää ja keskisinistä, kirsikkaa ja mustaa.

Malliksi pääsi tämän huushollin uusin hankinta eli sovitusnukke. Nukke on hoikkaa mallia, sopinee sellaisenaan isompien lasten vaatteiden mallaamiseen. Äidin vaatteita tehtäessä lisätään vähän toppinkia sinne ja tänne. Hankinta ei ollut kallis, vain jokunen oravannahka.


Onneksi nykyään pipot voivat olla vähän vinksallaan. Ompelin pipon suikaleesta, yhdellä saumalla kiinni ja muotoja päälaelle.


Lopuksi tein villalangasta tupsun päälaelle. Ompelin tupsun kiinni, sillä lanka on konepestävää. Jos langan pesunkestävyydestä ei ole varmuutta, voi tupsun kiinnittää vaikka napilla.

Paidan jalkapallo- ja jättiraita ovat Majapuun neuloksia


lauantai 9. marraskuuta 2013

Tylliunelma ompelematta


Jos se olisi minusta kiinni, toteuttaisin omalle pikkuiselle prinsessalleni sellaisen tylliunelman, että eräs hyvän maun tuolla puolen liikkuva periaatteessa morsiuspukuja esittelevä ohjelmakin jäisi kakkoseksi.


Poistetaan kuvankäsittelyn hehkutus ja näytetään totuus.


Tilasin kankaiden yönä Nappikauppa Punahilkasta kaksi rullaa tyllinauhaa: korallin ja vaaleanpunaisen.


Katsoin sopivan helman pituuden tyttösen lempparihameesta ja leikkasin saman pituinsen pahvimallin. Kiedoin pahvimallin ympärille jokusen kierroksen nauhaa ja leikkasin toisen pään auki. Toisen pään jätin mutkalle. Vedin mutkan virkkuukoukulla venyvästä pannasta läpi. Kun sain tyllinauhaa sen verran läpi, että se muodosti silmukan, vedin siitä läpi hännät. 

Näitä ohjeita löytyy tietysti googlettamalla, käytin sanoja tutorial tulle tutu no sew.

Aikaa ei mene kuin tunnin huitamat ja tulos on todella näyttävä - kannattaa kokeilla!







Tuttifrutti - tunikamekkonen poimutelmilla


SLK 2/2010 Tuttifrutti

Ompelin edullisista kankaista ensimmäisen version koossa 110 cm. 
Haluan tyttöseni sovittavan tätä mallia ennen kuin leikkelen Viljamin puodin hattarakekkeritrikooni. Jotain tässä mallissa on minun silmääni liikaa. Täytyy tosiaan nähdä vaate päällä ja päättää sitten.





Mekko on periaatteessa perustrikoopaita, johon lisätään poimutelmia. Oikein helppo ja näyttävä, vähän tietysti vaatii askartelua. Ompelin ohjeen vastaisesti ensin hartiat yhteen. Sitten poimutin hihakaitaleen ja sik sakkasin sen hihaan. Tämän jälkeen kiinnitin hihan normaalisti ja jatkoin hiha-sivu-saumaan. Ohjeen mukaan hiha olisi istutettu. 

Kankaat
punainen sydänkangas JR (värjäävä - 60 astetta pesuun ja desi etikkaa huuhtelulokeroon, saa nähdä miten pitää värinsä)
musta polkadot Majapuusta on 100-%:sta puuvillaa, se ei jousta eikä siten ole parhaimmillaan koko vaatteena. Sen sijaan huppujen vuoriin, helman rypytyksiin, taskuihin ym yksityiskohtiin se on omiaan ilmettä antamaan
Poimutelmien kangas on kangasvaihtareilta - pystyraitaa, enpä ole sellaista kovin usein nähnyt.





lauantai 2. marraskuuta 2013

Näitä kymmenet, kiitos! Joustocollege sai hyväksynnän


Poikani sai Handymen-kankaasta paidan.


Ahkerasti Raksakamuni nakuttelee edelleen kaikenlaisia projekteja. Odotin mielenkiinnolla, miten uima-altaan kaivuu takapihalla päättyisi. Intoa riitti niin paljon, että minulla on ryytimaan pohja olemassa ensi kesäksi.

Luntakin saisi sataa - poju on lyönyt kuuden tuuman nauloilla rikkoutuneesta lumikelkasta jalakset pyörälliseen kulkupeliin. Jos usko voi siirtää vuoria...  


Tätä joustocollegea minulle myytiin puoliväkisin. Otetaan nyt sitten, kun tästä niin hörhöillään asenteella shoppasin pari pätkää. Mustan kankaan ompelu: haukotus.

Ommellessa ei vielä auennut. Mutta silittäessä alkoi jo raksuttaa: Tämä kangashan vaikuttaa aika laadukkaalta.

Lopullinen hyväksyntä tuli Raksakamun sovittaessa: "Näitä kymmenet äiti!" Kyllä lapsi laadun tuntee.


Seuraavan toivojan haaveet ovat aivan hattaroita. Niitä varten on harjoiteltu rypyttämistä framilonilla, hankittu harsorullaa ja vaaleanpunaista pinkillä ja toisin päin.