Näytetään tekstit, joissa on tunniste arpajaiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arpajaiset. Näytä kaikki tekstit

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Tulossa mutta vuotaa jo teille...


Mä olen tällainen intoilija, kyllä te sen jo tiedätte...

Mutta koska tämä juttu on todella tulossa, niin ainakin te tiedätte ja osaatte pitää silmänne auki: Bloggareiden marketin yhteydessä pidetään arpajaiset. Palkintoina on kaksi Majapuun upo uutta Autokorjaamo ompelusettiä, useita eri pohjia, kaikki langat ja neula. Lisäksi kaksi settiä kuvapohjineen ja neula.

Itse olen käyttänyt näitä mm. synttärikortteina - minusta on kiva, että korttiinkin sisältyy puuhaa ja jujua, sitten kun kaikki lahjat on avattu ja lapsi luulee jo kaiken ihanan päättyneen.

Tosiaan, bloggareiden marketin myyjät ovat nyt (ainakin) Fante, Hupimaa, Liljankukan galleria, MinnaMeLinna, Liljankukan galleria sekä Viivi&Leevi.

Edelleen mahtuu mukaan, Baobabin yläkerrassa on kyllä tilaa. Ymmärrämme, että pilottitapahtumana tämä kuitenkin tuntuu tulevan niin äkkiä ettei välttämättä ehdi ommella ihan täyttä pöytää. Jos haluat, voit kysellä mahdollisuutta jakaa pöytä toisen myyjän kanssa. Ja jos et jostain syystä pääse itse paikalle, allekirjoittanut vahtii myytäviäsi. Mutta nyt on sitten viimeistään otettava yhteyttä baobab.baby@gmail.com!

perjantai 2. syyskuuta 2011

Arvonnan voittajat - Onneksi olkoon!


Palkinnon A voitti *marjuska* - Onneksi olkoon!


Palkinnon B voitti Sani - Onneksi olkoon!


Ja palkinnon C voitti eitsu - Onneksi olkoon!

Laitattehan osoitetta ikuinenvauvakuume@gmail.com, kakkosluokan postimerkillä varustettu palkinto lähtee maanantaina!

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Arpajaiset vielä tänään ja huomenna!

Täysi kierros kohti arpajaisten päättymistä!
Mutta vielä on aikaa perjantaihin puoliyöhön...



Pienet ja isot nauttivat suurten purjelaivojen tunnelmasta.


Mutta äiti se vaan ompelee...

Tämä lienee tuttu kuosi monelle - meidän pellavapäälle se sopii kuin nenä päähän. Mario-peleistä tutun hahmon nenukissa riittääkin kokoa.



Päivänä yhtenä väsytti kauhiasti mutta halutti jotakin väkertää. Kaapissa maannut punaisilla resoreilla pilattu liivimekko pääsi tuunattavaksi: Ratkojalla punaiset rumat resorit pois ja hihat tilalle. Ompeleva huomaa mallissa jotakin kummallista, käytössä mekkonen mennee täydestä.


Pallerolla on iki omat uudet pikkuiset sakset ja putkiloliima. Ollaan leikelty mainoksista "kauppalistoja". Me ostetaan "suolaa, sokelia ja mansikoita!" 

Ja tänään onkin kauppapäivä. Me tytöt hoidellaan!

Ja huudelkaa kestovaippalijoille arpajaisista - toisaalta nyt on todella hyvät mahdollisuudet voittaa...

perjantai 26. elokuuta 2011

Arvonta!

Arpajaiset 26.8. - 2.9.
Kolme vaihtoehtoista palkintoa - valitse mieleisesi!
Palkinto A

Taskuvaippa
Päällikangas Ystävyys pul
Sisäkangas viininpunainen coolmax
Kiinnitys valkoiset kam-nepit
tavallinen kuminauha

mittoja vyötärö 43 - 55 cm 
haara-vyötärö -korkeus 21 - 23 cm

ei sisällä imua

Ruokalappu ystävyys pul
Kiinnitys kam-nepit

pesu 60 astetta



Palkinto B

Taskuvaippa
Päällikangas lime-ruskea raidallinen pul
Sisäkangas ruskea coolmax
Kiinnitys mattaruskeat kam-nepit
tavallinen kuminauha

mittoja vyötärö 35 -45 cm 
haara-vyötärö -korkeus 19 - 21 cm

ei sisällä imua

Ruokalappu ruskea-lime -raidallinen pul
Kiinnitys kam-nepit

pesu 60 astetta

Palkinto C

Taskuvaippa
Päällikangas lime-ruskea raidallinen pul
Sisäkangas ruskea coolmax
Kiinnitys kiiltävän ruskeat kam-nepit
tavallinen kuminauha

mittoja vyötärö 37 -47 cm 
haara-vyötärö -korkeus 21 - 22 cm

ei sisällä imua

Ruokalappu ruskea-lime -raidallinen pul
Kiinnitys kam-nepit

pesu 60 astetta

Pari faktaa arpajaisista:

Nämä arpajaiset kestävät tästä perjantaista 26.8. viikon päästä perjantaihin eli 2.9.

Arvan saat parkkeeraamalla lukijaruutuuni. Kaikki lukijaruudussa jo olevat ovat automaattisesti mukana arvonnassani poislukien sukulaiset ja ystävät (anteeksi vaan!).

Toisen arvan saat liittämällä maininnan tästä arvonnasta omaan blogiisi, näin mahdollisimman monet kestovaipoista kiinnostuneet saavat mahdollisuuden voittaa. 

Jos et ole kestovaippailija, voithan silti osallistua. Näitä voi antaa lahjaksi tai myydä eteenpäin.

Laitathan maininnan kommentteihin, mikä palkinnoista olisi ykkönen, ja mikä ekalla varasijalla ja mikä tokalla. 

Onnea arvontaan!

maanantai 22. elokuuta 2011

Aplikoiden kohti arpajaisia


Turun Sanomien liitteessä mainittiin blogien seuraaminen ja pitäminen yhtenä harrastuksena muiden joukossa. Hyvässä blogissa on mm. paljon kauniita ja laadukkaita kuvia.


Hyvästä blogista saa myös ideoita.


Itse olen napannut aplikoinnin käsitöihini vain ja ainoastaan blogien innoittamana. 

Jatkan aplikointien tekoa, sillä pursuilevat kangasvarastoni ovat suurimmaksi osaksi 20 - 40 cm tilkkua. Niistä ei enää järkevästi saa kolmevuotiaalle vaatetta mutta aplikointeihin niissä on hyvin materiaalia.


Nämä housut askartelin viimeisistä isommista paloista - taitaa olla kuudesta palasta. Onneksi pallero ei niin välitä nurjalle jäävistä vaakasaumoista. Herkkäihoinen lapsi ei mokomia pöksyjä päälleen laittaisi.

Tunika on kavennettu Ottobren Tilda ja housut myös kavennetut Ottobren Vilkkaat.
Raitavelouri on Riemulista (juorusin siellä kolme varttia - mielenkiintoisia asioita tapahtumassa!), huippulaadukas kangas mielestäni - uskallan suositella
Musta velouri on Ikasyristä

Joku lukijoista muistanee saumuriini liittyvät ongelmat. Olen onnistunut rikkomaan sen käsittämättömät neljä kertaa, joista yksi korjaus meni takuuseen, kaksi maksoi 80 e ja viimeinen (ehkä säälistä) vain osien verran. 

Uskokaa tai älkää - se nakuttaa taas! 

Aivan murtuneena hakeuduin jälleen korjauksista vastaavaan liikkeeseen vain huomatakseni sen kadonneen. Menin netin kautta maahantuojan sivuille ja laitoin avunpyynnön asiakaspalvelulomakkeeseen. Siitä on kolmisen viikkoa aikaa ja hiljaista on edelleen. Mainitsin sivuille myös väärästä osoitetiedosta, kävin ihan jalan tarkistamassa ettei liike ole samassa korttelissa eri kohdassa. Kysyin vielä kauppakeskuksen neuvonnastakin. Ei ole liike enää siellä ei.

Mikä neuvoksi?
Menin sitten juttelemaan toisen merkin myymälään. Ajattelin kuitenkin käyttäneeni jotakin väärää neulaa tms. ja rikkoneeni laitteen "tyyppivikainen" kun olen. Asia päättyi niin, että tämän liikkeen asentaja tulee ohikulkumatkallaan hakemaan saumurini kotoani tutkiakseen sen - ihan oppimielessä. 

Minähän olen kyseiseen saumuriin nyt ikuisiksi ajoiksi sidottu. Niin paljon se on tullut jo maksamaan.

Se marinasta. 

Arpajaisiin liittyen odottamani materiaali saapui, viimeiset ommellukset ovat käsillä ja sitten arvotaan. Kestovaippailijoita ehdottomasti suosiva arvonta tällä kertaa.


torstai 18. elokuuta 2011

Bambi-aplikaatio tunikasettiin



Taas äiti on harjoitellut aplikointia. Taitaa esittää bambia.




Aika mukavan pehmeät.

PS: Äiti on ommellut kolme taskuvaippaa arpajaisiin. Jotain pientä on vielä suunnitteilla ei-kestoilijoille. Ja sitten arvotaan. Joten mars mars parkkiin tuonne lukijaruutuun!

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Arpajaisten palkinnoksi ajattelin


Sopisiko tällainen vaippa arpajaisten palkinnoksi:

Ulkokangas on PUL nimeltä ystävyys
Sisäkangas viininpunainen coolmax
Kiinnityksenä KAM-nepit


Napsaisin korkeussäätöön yhden neppiparin. 

Korkeimmillaan vaippa on noin 23 cm haarasta vyötäröön. Matalimmillaan vaippa on noin 21 cm haarasta vyötäröön.


Vaipan korkeus avattuna on noin 40 cm.
Imun max. leveys 12 cm.


Vaipan vyötärön ympärys suurimmillaan on noin 54 cm ja pienimmillään noin 40 cm.

Reiden ympärystä oli hieman hankala mitata, kumppari on kuitenkin noin 16 cm pitkä. 

Vaippa sopinee parhaiten M tai L -kokoisille.
Malli on perus taskuvaippa meidän palleron pepun mukaan muotoutuneilla pikku säädöillää tyyliin sentti sieltä toinen täältä.

Teen vielä jokusen ylimääräisenkin vaipan valittavaksi ihan sen mukaan, miten aikaa riittää. Arvonta alkanee parin viikon kuluttua.

lauantai 13. elokuuta 2011

Kankaantuhoamista ja arpajaispohdintaa

T
Miten aina keksiikin vaikka mitä ompeluideoita ja löytää vaikka mitä ihanuuksia ja vaikka kuinka halvalla, kun on päättänyt tuhota ensin kotona nököttävät kangaskasat alta pois.

Nuo ruskeat velourpöksyt ompelin, kangas on pari vuotta sitten Ikasyrista kotiutunut. Ja nyt jo ompelin siitä housut.



Kävin tänään kirpparilla Kestovaippayhdistyksen esittelijöiden houkuttelemana. Kiinnosti käydä kuulemassa, onko vaipparintamalla jotakin uutta ja ihmeellistä. Tuli shopattua nuo söpöt kengät samalla.

Kestovaippapäivästä jäi mieleeni ajatus kestovaippa-aiheisista arpajaisista. Kas sivuillani käviluku nousee hitaasti mutta varmasti. 

Suurimmasta osasta käyntejä vastaa luultavasti kaikki ne sukulaiset, joille jaksan intoilla milloin mitäkin valmistunutta tuotosta. Mutta entäpä jos siellä klikkauksien joukossa onkin joku uskollinen lukija?

Olen siis päättänyt pitää arpajaiset, jos tuonne lukijaruutuihin ilmestyy lukijoita parin viikon aikana. Palkinnoksi kaavailen yhden koon kestovaippaa, yhtä tai useampia. Käynnistän arpajaiset sitten ihan virallisesti ja laitan palkinnotkin mittoineen näytille. 

Vinkatkaa siis kestovaipoista kiinnostuneet tänne lukijoiksi - pian on tarjolla yhden koon kestovaippa pienellä vaivan palkalla!