sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Raglanpussihihan kehittelyä


Tarkoituksenani on ommella raglan-pussihihainen paita-tunika-mekkonen. En halua ommella vetoketjuja enkä nappilistoja. Pikaista tunnissa valmistuvaa kivaa olisi tilauksessa.


Löysin ainoan sopivan lähtökohdan Night Owl -yöpaidasta. Ensimmäisen kokeiluversion ompelin yks yhteen kaavoista. Muutin ainoastaan pääntien siten, että ompelin resorin tilalle alavaran ja pienen halkion. Kun vedin pääntien kuminauhan kiinni, se kuroutui ihan leuan alle. 


Kokeilin toisen version leikkaamalla jo ommellusta vaatteesta pääntieltä noin neljä senttiä pois. Käänsin vain reunan nurjalle kuminauhakujaksi. Nyt kaula-aukkoa on paremmin.


Lisäksi lyhensin yöpaidan mittaa päivän leikkikäyttöön toimivammaksi.


Sen sijaan hihat ovat edelleen hitusen liian lyhyet ja tiukat.


Mutta eiköhän se tästä muokkaudu.


Kangas on sieltä pikkuruisesta "mummon kangaspuodista", nimeltään Va-re tai jotakin vastaavaa...



Äiti on nyt tylsä ja haluaa heti muokata kaavaa. Tää on kyl viimonen poseeraus tänään - lakulla tai ilman!


Malli kieltäytyi yhteistyöstä. Sen verran ehdin tuossa äsken havaita, että nyt kaava toimii hihat kuminauhalla sekä ilman. Lisäksi kaula-aukkoa voi vielä madaltaa. Nämä muistiksi lähinnä itselle.

Tämä kangas oli toinen ostokseni sieltä "mummin tyykipuodista", nimimuisti pätkii edelleen (Va-res?).

Tällaisia ohuita puuvilloja oli siellä useita erilaisia. Osa niistä oli alleviivatun amerikkahenkisiä lippuineen kaikkineen. Itse näin kankaassa jotakin reipasta - siitä Adidas-raidat.

perjantai 11. helmikuuta 2011

Kipputorilta kohti kesää


Koukkaan vaunukävelyllä mahdollisimman usein Lastenkirppis Pikkusiilissä. Sieltä löytyivät nämä Eccon kesäsandaalit pallerolle. Hintaa en enää muista, taisi olla 15 e.






Ja tämä ritirimpsu löytyi tänään. Kaikki vaatteet ja kengät ovat samalta myyjältä. 

Kirpputori on siitä hauska paikka, että se on vaatekaupaksi todella monipuolinen: sulassa sovussa baby Gantit, ruotsalaiset reippaat trikoot ja suomalaiset varmat Tepsut, Reimat yms.

Vaatteista maksoin 15 e ja kummastakin kenkäparista pitkällisen sisäisen keskustelun jälkeen pyydetyt 15 e. Ei aavistustakaan ko kenkien normihintatasosta, mutta kun sopivat tyyliin niin sopivat. 

Harmi etten tunne ko myyjää. Hän voisi päästä aika helpolla kierrätyshommissaan...


ps. Pallero tuli äsken keittiöön ja pelästyin ihan hirveästi: kasvoillaan oli kummallinen virne, kieli roikkui suusta, selkä vinossa ja toinen jalka kummallisesti koukussa. Parin kumaran hypähtävän askeleen jälkeen ymmärsin ähellyksen aiheen: Pallero on päättänyt oppia hyppimään yhdellä jalalla!

torstai 10. helmikuuta 2011

Minnie mekkonen



Minnie-mekkonen Ottobre 6/2010 koossa 92 cm ilman saumanvaroja

Tilasin jo kolmannen kerran hiekanväristä velouria Kestovaippakauppa.comista. Nyt mukaan tuli myös kuvan raidallista velouria ja pari resoria. Hyvää kangasta sopivalla hinnalla! Tekisi mieli vielä niitä muitakin väriyhdistelmiä.

Minnie mekko käy hyvin nyt poolo-leggari -yhdistelmänä ja kesällä sellaisenaan. Jos mahtuu.

(Muistan muistan, että lupasin ensin siivota kaapit ja vasta sitten käydä käsiksi näihin kankaisiin. Vaan enpäs nyt sit jaksakaan!