Näinhän ne rasittavatkin rakkauspakkauksemme julistavat - etenkin, jos sattuisi olemaan pikkuisen kiirus.
Sain ihanasta koulustani lainaksi upeat auton takakontin mentävät kangaspuut "Lailat". On ollut aikomuksena luoda niihin loimi ja kutoa, ihan itte ilman opettajien apua ja tukea. Katsotaan mitä siitä tulee!
Tällainen mielenkiintoinen otos on ensimmäinen todiste siitä, että voi jotain itsekin oivaltaa.
Tajusin nimittäin - ihan itte - ruuvata siipimutterit auki, jolloin säilytysasennossa haitarilla olleet Lailat vapautuivat täyteen pituuteensa. Ihmettelen tätä oivallustani vieläkin.
Rästiin jäänyt koulutyöni on villahuivi. Tämän vuoksi loimi on vaalean- ja tummanharmaata villaa.
Villa oli minulla vyyhdeillä. Vyyhdiltä piti jotenkin saada aikaiseksi kangaspuihini asennettava loimi.
Tähän kohtaan tehdään jokunen laskelma, joilta nyt lukijan säästän. Lisäksi tarvitsin työkaluja, joita täällä kotikaupungissani tarjoaa pikkuhintaan käyttöön käsityökeskus Juselius. Voi hitsi miten jännittävää oli mennä luomaan itse laskemaansa loimea ihan ihmisten ilmoille.
Ihana henkilö bongasi heti koulumuistiinpanoni ja antoi minun tehdä paljon itse. Ja miten osuikin juuri sillä hetkellä paikalle, kun viuhuvien lankojen keskellä seisoi yksi iso kysymysmerkki. Mutta loimi kainalossa sieltä poistuttiin.
Jotta loimen saa juuri kulloisenkin työn mukaiselle leveydelle, tarvitaan tuollaista ison kamman näköistä apuvälinettä nimeltään käärinpirta. Käärinpirtoja ja luomispuita - aika jumalaisen komiaa hommaa.
Ja vaikka kuinka tahtoisi ja olisi minä itte tuulella, yksin ei pysty loimea loimitukille kiertämään. Kiitos kummitustytölleni avusta tässä kohtaa.
Lukija on varmasti jo huomannut, että tässä lajissa on aivan oma ammattisanastonsa- Sen omaksumiseen menee oma aikansa. Kärsivällisesti opettajat korjaajat "kepukat" milloin välittäjiksi, milloin niisivarvoiksi. Ja kun itse haen niitä "satelliitin näköisiä härpäkkeitä" ohjataan minut "kerinpuille". Vähitellen vähitellen...
Yläkuvassa olevat valkoiset niput ovat ns. niisiä, jotka roikkuvat vaakapuista nimeltään "niisivarvat". Tämä tieto on olennaista, koska huivini kuvioon tarvitaan aina kuusi loimilankaa. Kukin näistä langoista sukeltaa hyvässä marssijärjestyksessä oman niitensä silmän läpi omalla niisivarvallaan.
Ensimmäinen loimeni lanka, ja samalla ikään kuin rasti kuvioneuleen kuviossa tulee takimmaiselta varvalta "niiden" silmukan läpi, toinen loimen lanka tulee toiseksi takimmaiselta niiden silmän läpi, kolmas kolmannelta ja niin edes päin aina kuudenteen. Ja niisiä otetaan käyttöön sitä mukaa, kuin niitä kultakin varvalta eteen tulee.
Järjestys se olla pitää.
Siinä mielessä tämä työ on helppo, että sama rytmi toistuu kunnes kaikki langat on käyty läpi.
Niputan langat kuvion toistumisen mukaan kuuden nippuihin.
So far so good elikkäs tähän asti kaikki hyvin, toivottavasti sujuu loppuun asti näin mukavasti!
Ja nyt kun pitkästä aikaa on sitä aikaa, niin mikseipä harrastaa tällaistakin. Ihan kivaa, kun ei ole pakko!
Mitä muuta kesälomilla tehdään?
Monet makaavat laitureilla tai kallioilla ja tuijottavat pilviä. Tätä harrastinkin jo pihallani. Sain samalla seurata hauskan näytelmän, jossa pääosassa oli haluton ruusunnuppu ja innokas mehiläinen. Lopulta ruusu kyllästyi ennen aikojaan intoilevaan mehiläiseen ja pallero singahti kaaressa ulos. Kaikki aikanaan, tuumasi ruusuni.
Niin, siitä pilvien tuijottelusta. Mukavaa on myös seurata ruohon kasvua. Ihastuin aikoinaan Merikarvialla Merikampingin kauniisiin maisemiin: meren rannalle johti ihana nurmikkoinen apilakenttä koivuineen.
Innostuin sitten istuttamaan apilaa omallekin nurmikolle. En ehkä silti suosittelisi ihan siihen taaperovaiheeseen pihanurmikoksi, kuitenkaan. Onneksi, lapsosten ja mehiläisten yhteiselo sujui yllättävän hyvin.
Tässä se kasvaa - huomaatko?
.
