Näytetään tekstit, joissa on tunniste ilmainen ohje. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ilmainen ohje. Näytä kaikki tekstit

torstai 16. helmikuuta 2012

Nappihalkio haastaa mutta unipussista tuli söpö


Ihan hyvältähän tämä näyttää - eikö?


Onhan sitä korkeakoulut käyty, mitä omituisimmat tilastomatikan tentit jollakin jumallallisen hengen johdatuksella selvitetty ja kolme lastakin on edelleen hengissä ja hyvässä voinnissa. Miten vaikeaa voi olla napitushalkion ompelu?

Seurasin Ottobren (4/2010) Rousku paitapuseron kuvallista ohjetta miten parhaiten taisin. Kohdassa neljä oli pakko todeta, että ei mennyt ihan nappiin tämä halkio.

Se on nyt purettu. En aio ottaa tästä murhetta. Onneksi tuttapiiriin kuuluu ompeluun koulutettuja ammattilaisiakin. Parempi maksaa työstä ja saada onnistunut etumus.

Kudottujen kankaiden maailma poikkeaa muutoinkin neuloksista. Jumalattoman ryppyistä tavaraa.

Kangas Michas Stoffeckesta



Tämä Ottobren (5/2006) ompelus sen sijaan on juuri sopiva vaikka sellaiselle odottajalle, jonka edellisestä ompelukerrasta on jo jonkin verran aikaa: Etukappale ja takakappale helmoista yhteen, vuoripussi samoin muistaen kääntöön tarvittava reikä sivusaumaan. Sitten pussukat sisäkkäin OP:t vastakkain ja pääntien ympäri hurautus. Ja koko komeus vuorin kolosta oikein päin. Tikkauksia, koristeita yms voi lisätä tai jättää oman maun mukaan. Itse lisäsin tikkaukset ja Kam-nepit.

Päällikankaana on Jättirätin kauniin vihreää fleeceä maustettuna harmaalla palalla. Vuorina on Ikasyrin aiemmista salaisista paketeista paljastunut helmenpehmeä joustofrotee. Se on erinomaista kaikenlaiseen vauvatekstiiliin - puolipotkareihin tai vaikka puklurätteihin.


Ja vielä lopuksi sisäpiirin vitsiä. Olemme jo useamman kerran todenneet yhden ompelukamun kanssa, että kangastilauksemme hiihtelevät samoja latuja. Nyt en voi kankaita tilailla, mutta shoppasin kirpparilta tämän tunikan. Terveisenä kamulle - mitäs värejä on ollut taas mielessä :O)

Jag övade sy en skjorta med knappfördel. Det gick inte bra. Men det gick betydligt bättre med babysens sovpåse. Och med den nedersta bilden hälsar jag min väninna. Vi brukar köpa likadana tyger. Den här gången köpte jag en blommaskjorta från loppis. Jag var väldigt överraskad att märka, att min väninna hade sytt med precis likana färger. Altså hälsningar till henne, också!

torstai 10. marraskuuta 2011

Joulun salaisia - hemligheter - aplikointia tavallisella ompelukoneella


Joulun läheisyydestä johtuen tämä postaus käsittelee aplikointia tavallisella ompelukoneella taviksen taidoilla.

Työn alla on joululahja, johon halusin saajan nimikirjaimet aplikoituna. Avasin tietokoneen word-ohjelman, kirjoitin ruudulle kirjaimet ja suurensin niitä 300 prosenttia ja printtasin.

Kopioin kirjainten peilikuvat leivinpaperille ja siitä kaksipuoleiselle liimakankaalle.

Liimakankaista: vaaleille kankaille vaaleaa, tummille tummaa, joustaville ja joustamattomille joustamatonta.

Liten tutorial om aplicering - Jag ritar t ex bokstäver till en bakpapper och kopierar dom till en dyk med lim på båda sidor. Glöm inte att rita bokstäver som dom syns i spegel! Annars tittar dom på fell hål i din färdiga tyg.



Pyrin asettelemaan aplikointien kankaat oikeaan langansuuntaan. Tässä tapauksessa piti vielä tarkistaa, että kuosin kuvio toistuu lopputuloksessa oikein päin.

Silitys tapahtuu leivinpaperien välissä, jotta liimakankaan ikisitkeä ja suttaava liima ei jäisi takertuvaksi muistoksi työvälineisiisi.



Sitten leikataan huolellisesti. Tässä vaiheessa kuvion taustalla pitäisi olla liimakankaasta vielä paperiosa ja liimaa.

Stryk bokstäver mellan bakpapper till den tyg du vill använda i din aplicering.



Sitten sommitellaan. Huomioidaan saumanvarat yms., jottei kuvio jää ommellessa piiloon saumaan.

Kun sopiva kohta on löytynyt, vetäistään paperi pois ja liimataan työ kohtaansa. 

Bestämma platsen för aplicering, ta bort limpapret och styka bokstäver i sina rätta ställen.

Ennen ompelua aplikoinnin taakse neulataan revittävää paperikangasta. Yleensä käytän tosi halpaa ja karkeaa "huoltamokäsipaperia". Tämä on itse asiassa aika tärkeä kohta muistaa. Se estää työtä venymästä paininjalan edessä, jolloin tulos aaltoilee.

Sy gärna med papper under tyget och apliceringer. Det hjälper betydligt!

Sitten ommellaan.
Och sen kör man.

Omassa Singerin ompelukoneessani käytän siksakin piston pituutena napinläven pituuksista vähän alle ykköstä. Löysään myös hieman langan kireyttä, jos normaalisti se on 3,5, niin löysään kolmoseen.


Itse pidän kankaan reunan paininjalan keskikolon vieressä. (Keskikolo = se josta lanka sujautetaan paininjalkaan ja työn taakse.)

Jos on aloittelija, kannattaa aplikointi tehdä erilliselle kankaanpalalle ja kiinnittää aplikointitilkku sitten työhön. Näin ei pilaa koko ompelustaan, jos käy ohrasesti.

Aplikointi sujui tällä kertaa ihan tyydyttävästi. Sen sijaan koneeni on nyt päättänyt, että mitään vähänkään paksua kohtaa ei ommella. Ja pääntien huolittelu olisi vielä tehtävänä. Onko nyt nähty se päivä, kun Ikuisen vauvakuumeen taidot ylittävät koneen suorituskyvyn? 

MUOKS. Ei olla - vaihdoin vain jytympään neulaan.


Tämä täti kävi vielä Jättirätissä: vihreää fleeceä ja punaista, raidallista ja valkoista trikoota.




Lisäksi ruskeaa askarteluhuopaa, valkoista pitsinauhaa ja harmaata matonkudetta. Näistä aion yrittää ehtiä virkata ja askarrella jotakin meripartiolaisten joulumyyjäisiin.

Jag försöker och hinna sy eller virka någonting till sjöskouternas julmarknaden. Jag hoppas att jag skulle hinna. Det är så trokigt med att "bara" sätta pengar till något konto.

Nyt kun tässä muokkaan, niin lisäänpä vielä yhden pohdinnan. Meillä kaikilla on varmaan tiettyjä juttuja kategoriaan "kahta en vaihda". Niin minäkin ajattelin kahvista. Se ei tule ikinä minulta jäämään pois. Ja kofeiiniton kahvi - hah hah hah - sehän on kuin uima-allas ilman vettä.

En tiedä vaikuttaako ikä vai mikä on, mutta olen jo pitkän aikaa tullut aika huonovointiseksi kahvin juomisesta (en ole. NO EN OLE!)

Olen korvannut aamukahvin jo aikaa Clipperin teellä (lempparini on vihreä tee-gingko-punaviinimarja. Ehkä tästä johtuen päähäni pälkähti vielä kokeilla kofeiinitonta kahvia.

 Menin tietysti kyselemään Ruohonjuuren myymälään ja tietysti heillä oli sopiva tuote: Perulaisen osuuskunnan Coclan kofeiiniton kahvi. Kuulemma suomalais-perulainen pariskunta omistaa paahtimon täällä Suomessa ja tuo sitä maahan. Miettikää nyt! Täällä sitä ollaan kotiäitinä, kun voisi reissata Peruun ja takaisin ja omistaa paahtimon! Ammatinvalintakysymyksiä - sano.

Kuumaa kaffetta ja vanhan aikaista pehmeää kermatoffeeta tangosta... Äitillä on namipäivä.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Hattutilaus - En bestäld hat sis. Neliöpipon ompeluohjeen




Hyi mikä hattu! Minä tahdon pinkin - tällaisen (pieni sormi näyttää ulkohaalarin raitaa). Ja siinä pitää olla koira. Ruskea koira.

Äiti teki työtä käskettyä.

Min minsta dotter tyckte inte alls om en mössä som jag sydde till henne. Hon beställde en rosa hat med en brun hund. Var så god! Jag hoppas att den passar.

Hatun ompeluohje täällä - kiitos Kukikkaat kuosit!
Tämä on ihan pikainen lounaspostaus muutoin - tässä uusimmat kangasostokset Fabriinasta:





Toimitus oli niin nopea, että piti ihan kurkistaa oven taakse - sielläkö se Fabriinan väki odotteli, kankaineen :o)

Några tyger från Fabriina.

Ja viimeisen kankaan päällä ihana yllätys Pii paasta. Napsuttelin sieltä joulupukin salaisuuksia suvun pikkuneideille. Ja lähetyksen pohjalla kolahti jokin: Pii paan oma jääkaappimagneetti, jonka takana oli suloinen "kiitos" -tarra. Kiitos vaan sinnekin! ( Tarkoitin siis Paa piista. Olen menossa sairaalaan käymään - ehkä siitä tuo ambulanssihenkinen sekaannus)

Jag köpte några julklappar redan ny från paa pii. Och fick en jättesöt kylskåpsmagneten gratis - tack! ps. kan någon finlandssvenksa hjälpa mig med ordena som gäller återanvändning. t ex tuunata - vad är det på svenska egentligen?

MUOKS: Tässä sovituskuva - on ihan nappisopiva eli kasvuvaraa ei jäänyt. En osannut arvioida vuorin ja päällikankaan välissä olevan thinsulatevanun vievän ainakin sentin päänympärystä. Nytpä tiedän.

Olen pyrkinyt olemaan pyytelemättä anteeksi kuvieni laatua. Itsepä olen päättänyt ne julkaista. Mutta nyt on kyllä ihan vino kuva. Ja muklat ovat kuljetelleet sukkiakin pitkin ja poikin. Tämän kaffepaussin jälkeen ohjelmassa on siis siivousta.