keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Katkarapuja, simpukoita ja soijaa - nam





Ikuinen vauvakuume lukee kiinnostuneena, mitä tämä lanka on syönyt: "chitin" eli katka- ja taskurapujen kuorista saatavaa, luonnostaan antibakteerista kuitua sekä soijasilkkiä, puuvillaa ja superwash villaa.

Värit ovat yhtä herkulliset kuin raaka-aineetkin.

Valmiiksi raidoitetuissa langoissa raidat asettuvat vähän eri tavoin eri kokoissa töissä. Pienissä sukissa (40 s.) muodostui selkeitä keltainen-fuksia raitoja kauniilla väritaustoilla. Ja samasta langasta neulottuun pipoon (120 s.) tuli kelta-fuksiat raidat oranssihtavalla väliraidalla.

Nyt sitten käytetään ja katsotaan, miten ohuen ohut lanka pärjää.

Kivaa touhua on riittänyt blogistanian ulkopuolellakin. Turun oe-ryhmä toimii aktiivisesti. Viikonloppuna ommellaan taas yhdessä. Puuhaamme myös ryhmälippua Käsityömessuille, kivaa! Ja vaikuttaisi siltä, että ensikertalaisen hoitama kimppakin sujuisi ihan hyvin. Mutta eipäs nuolaista...

Täytyy hehkuttaa vielä Turun aktiivisia nuoria. Buukkasin isosiskon mukaan Dressing Mimia -projektin järjestämälle vaatesuunnittelukurssille viime viikonloppuna. Nelituntisen kurssin sisältö oli vaivoja säästelemättä rakennettu.

Ensin saimme tutustua vaatesuunnittelijoiden erilaisiin piirustustapoihin. Näimme ompelijoille lähetettäviä tasorakennepiirustuksia, joista ompelijat pystyvät lukemaan kaikki vaatteisiin tarvittavat yksityiskohdat. Näimme life style -askarteluja, joissa ideana oli näyttää ko vaatteen kantajan kuviteltua elämäntyyliä valikoiduilla symboleilla esim. rantahiekalla. Ja sitten näimme vaatteet kuvattuina mainoskuviin.

Projektin vetäjät piirrättivät osallistujilla croque-piirustusta. Sen ideana on vapauttaa katsetta yksityiskohdista muotoihin. Toisin sanoen vaikka kädet lantioilla seisovan henkilön silmälasit unohdetaan piirustuksesta kokonaan ja esitetään hänet vaikkapa salmiakin muotoisena.

Tästä osallistujat jatkoivat kollaasien tekoon. Lehdistä leikatuista kuvista rakentui teemaa, vaikkapa häät tai luksus.

Ja kollaasin jälkeen päästiin kankaiden kimppuun. Omaan teemaan sopiva kangas asettui paikalle tuotujen mallinukkien päälle, tämäkin on kuulemma yksi tapa suunnitella vaate. Toinen on se piirtäminen.

Ja projektin vetäjä Lan Le iloitsi saamastaan kangaslahjoituksesta -kiitos vielä siitä!

Odotamme kovasti keväämmällä järjestettävää uutta työpajaa. Äiti tahtoo kans!




1 kommentti:

  1. Onpa tosiaan aika herkullisen - tai sitten ei niin kovin herkullisen - kuuloinen lanka (katkaravun kuoret sopivat kuitenkin ehkä paremmin sukkiin kuin suuhun)..!=) Etenkin tuon pipon raidoitus on hauska.

    Ja upean kuuloinen kurssi nuorille, olis kyllä kiva päästä itsekin vastaavaan projektiin.

    Mutta onneksi on ompeluelämää, viikonloppuna nähdään..!=)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit ja jätit kommentin <3