perjantai 20. tammikuuta 2012

Bernina 700d langoitus ja ensimmäinen aplikoitu tunika


Olisin kaivannut rumpujen pärinää taustalle -niin paljon jännitin ensimmäistä lankojen vaihtoa uuteen saumuriin. Tässä ensimmäinen solmu mustasta valkoiseen lankaan. Lanka kulki  nätisti läpi koneiston ja ilmestyi neulan eteen.


Olin niin helpottunut, ettei tarvinnut alkaa säätää.


Vanhasta tottumuksesta tein aplikointia kuin hengen hädässä, jotta vaan ehtisin. Mutta saumurin avulla kokoamisvaihe säästi aikaa huimasti. Jatkossa voin ihan rauhassa parannella aplikointieni laatua.



Ja työn laadusta puheen ollen. Tuijottelin tuota Ottobren Tilda-tunikan etumusta jotta jokin mättää. Ensin siistin pääntien resorin. Kavensin sen ja kaksoistikkasin.

Etumuksen kuvio ei silti toiminut.

Sitten kirjailin vapaalla kädellä teepannun alle sanat: Tää jois teetä

Nyt paita on sillä tavalla leikkisä ja lapsellisen värikäs kuin tarkoitinkin.

Jag övar att sy med min nya Bernina 700d. Det gick väldibt snabbt med att sy ihop skjortan. Det menar, att jag har mer tid att öva aplicering. Den här gången fick Ottobres Tilda en tepanna på framsidan. 

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Bernina 700d saumuri saapui Tallinnasta


MUOKS 2.5.2012  heittäkääpä jatkossa kysymykset suoraan Anulle Tallinnaan ja saatte varmasti oikeaa ja ajankohtaista tietoa. Sähköposti on anu (at) kl24.ee 

Tammikuun kuudes päivä naputtelin Karnaluksiin Tallinnaan tilauksen uudesta Bernina 700d saumurista.

Seuraavana päivänä sähköpostissa oli tilausvahvistus, jossa kankealla suomenkielellä varmistettiin haluanko varmasti Singerin ompelukoneneuloja tähän saumuritilaukseen. Näin keskustellen tilasin koneeseen sopivat langat ja neulat.

Maksoin netin kautta (pitää tietää BIC=bank identification code sekä se toinen) maanantaina, ja kone saapui tasan seuraavana maanantaina lähetin tuomana kotiovelle. Toimitusmaksu Suomeen on 10 e. Ja koneen listahinta on sama jonka netistäkin voit todeta eli 376,80 e.

Tässä koneessa voi käyttää neulalankana isoja tai tavallisia kartioita lankaa, tahi ihan normaalia ompelukonerullaa. Alasieppareiden langaksi suositellaan mahd. hyvälaatuista ohutta lankaa.

Differentiaalisyötön salat selvisivät kaverin avulla. Saumurin neulat tikkaavat koloon, jonka kummallakin puolella on sahalaitaiset syöttäjät. Näiden avulla kangas liikkuu, vaikka irrottaisit itse kädet kankaasta.

Jos differentiaalisyötölle muuttaa isomman lukeman, syöttäjät liikuttavat kangasta vikkelämmin. Tämä auttaa esim. resoria laitettaessa, koska yhdistetään kahta eripituista kangasta. Jos laittaa kaula-aukon kankaan syöttäjiä vasten, ne pukkaavat sitä vikkelämmin kuin lyhyempää resorin kangasta. Tällöin pituusero tasoittuu helpommin.


Ensikertalaisen ensimmäinen resori tällä koneella. Pääsin kokeilemaan heti ilman langoituksen murheita, sillä tilasin "kontrollitud" koneen eli valmiiksi langoitetun ja säädöitetyn.

Lankojen vaihtoon sain myös hyvää oppia. Väärän väriset langat napsaistaan poikki ylhäältä niiden pidikkeistä. Näihin roikkuviin päihin tehdään suoraan solmut uudella värillä (ei merimies vaan langan päätä tasan ja kietaisu). Sitten käännellään varovasti pyörästä kunnes uusi väri on neulojen kohdalla ja tehdään vaihto. Eikö kaikki kuulostakin teoriassa näppärältä?

Lisäksi tässä saumurissa on paininjalan puristuksen säätö. Ihan ohuet kankaat tuppaavat kulkemaan omia reittejään niitä ommeltaessa. Kun paininjalan puristusta höllää, kulkee tällainen liru kiltimmin. Tämä teoria pääsee testiin, kun tilaamani bambuvillatrikoot saksitaan ja ommellaan. Eli pian.

Muutoin tässä koneessa on normaalit piston pituuden ja leveyden säädöt. Olin jo näppeineni leveyssäädön kimpussa, kun testitilkun reunaan jäin silmukan päätä näkyviin. Onneksi kaveri käski kokeilla tikkiä kaksi kangasta päällekkäin, kuten yleensä saumaa tehdessä. Näin tikki oli täydellisen levyinen.

Mukana tuli suomenkielinen ohjekirja. Yksi hassu asia unohtui, nimittäin lisävarusteena myytävä roskakaukalo. No, pilttisixpackin pahvituki pääsi uuteen tehtävään.


Konetta odotellessa hyödynsin Kangas-mallan 20 prosentin alennuksen (kiitos vinkistä kamulle). Ja pitihän käytettyjen ompelukoneiden myyjän tilittämä hyvitys vanhasta saumurista laittaa heti kiertoon...

 Tilasin resoreita, vaikka se onkin vaikeaa ilman vertailun mahdollisuutta. Prinsessa ja sammakko -kankaaseen löytyy näistä varmasti sopiva resori.


Peurakin hoituu 


Nämä kuosit ovat vähän siinä ja siinä - ruskealla varmaan mennään


Pandaan yhdistynee turkoosi tai musta, pinkkiin ja mustaan velouriini samoiten


Ja tämä ihanainen bambuvillatrikoo - tässä pääsee saumuri oikeuksiinsa. Jos käyttäjä vaan pärjää.


Kaavat ovat jo odotelleetkin.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Neulon ja pohdin jotta...


Olipa kerran ritari, joka istui hajareisin ratsunsa päällä. Yhtäkkiä hänen eteensä ilmestyi toinen ritari peitsi tanassa. Tämä ritari tuikkasi peitsensä ensimmäinen jalkojen väliin, lassosi ritari paran ja pudotti hänet ratsultaan.

Tämä on yksi tapa kertoa neulomaan opettelevalle, että lanka tuodaan vasemmalla puikolla olevan silmukan läpi, tehdään langankierto ja pudotetaan silmukka puikolta. 


Neuloin tummansinisten villasukkien kaveriksi oikein pitkävartiset lapaset. Nyt saa hihansuu nousta, kyllä vartta riittää. Yritin myös opetella kirjomaan neulontatöitä jäljittelemällä silmukkaa. Minun silmukkani vain vanhasta tottumuksesta vääntyivät ristipistoiksi. Joten menköön.


Olen tässä neuloessa tuumaillut. On lienee aika hyväksyä se tosiasia, että nykyinen saumurini ja minä emme tule toimeen.

On aika kilauttaa kaverille: "Kummonen se sun saumuris on oikke ollutkaan?" "Ei se mikkään huono ol ollu." Kyselin myös rahoitusosastolta ja sain vihreää valoa. Siispä tilaus vetämään Karnaluksiin Viroon. Tästä lisää myöhemmin kun on kokemusta ja näkemystä enemmän.

Minä en varsinaisesti laihduta joulun jälkeen. Mutta reippaat happihyppelyt ja ajoittainen salaattitankkaus ei tee pahaa kenellekään.

Jos siinä kävellessä osuu kohdalle kirpputori, niin voihan sielläkin piipahtaa. Tässä hauska sadehattu, suloinen trikoopaita, farkut ja pienenä pilkahduksena neidin hienot hopeiset ballerinat.

Laittelen muuten facebookin kangashamsterit ryhmään sellaisia tilkun ja kangaspalan välimuotoja, yleensä noin metrin korkeita mutta kaposia. Katsele, jos jotain osuu kohdille. Ikävä, että täytyy polkevaa Kustiakin pitää palkoilla, noissa pikku summissa se jo näkyy.


perjantai 6. tammikuuta 2012

Huutonetissä 86 cm Reimatecin haalari


Huutonetkohteeni nro 2004319195
koko 86
hinta tällä hetkellä 19 e
vinkatkaa tarvitsevalle!


Polven karheumaa



pepun karheumaa

tiistai 3. tammikuuta 2012

Jämälangoista virkattu liivi ja isoäidin neliöstä tasku



Vietimme joulun mökillä. En ajatellutkaan ompelusten pakkaamista, niin paljon muistettavaa riitti muutoinkin. 


Mutta onhan sitä joulunakin hetkiä istahtaa. Ja minähän en osaa istahtaa tyhjin käsin.


Piirongin laatikosta löytyi yksi kerä vihreää sukkalankaa, mihin lie metsästysvaatetukseen sovitettu. Kerästä riitti tällaiseen liiviin, jonka malli syntyi virkatessa. Kotona lisäsin terettä ja isoäidin neliön taskuksi.

Ja muutoin: laitoin palleromme Reimatecin 86 cm toppahaalarin huutonettiin. Väreinä on fuksia-harmaa raita yläosassa sekä tummanharmaa lahkeissa. Lähtöhinta on 14 euroa ja kunto erinomainen. Kurkkaa, jos tarvetta löytyy!

maanantai 2. tammikuuta 2012

Relaxed dreamland




Vihreästä sydänvelourista Ottobre 4/11 Dreamland
Ja Jättirätin valkoisesta velourista Relaxed-housut


Kiva kaula-aukon rypytys hävisi taas kanttauksen alle


Relaxed-housujen rypytetyt lahkeet


Ikasyrista aikanaan tilatusta pilvivelourista toinen dreamland. Nyt en laittanut kantteja ja rypytys jäi kauniimmin esiin. Parempi.

Hyvää uutta vuotta 2012!

Ps: Minulta jäi palat pilveä ja valkoista velouria - seuraa fb:n kangashamstereita, pyrin laittamaan huutoon tämän päivän aikana!

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Virkku karavaani



Parin viikon yskittyjen öiden jälkeen kaksi kokonaan nukuttua yötä - ja heti löytyi innostus ompeluun!


Facebookin ompeluelämää-ryhmän tämän viikon ompeluhaaste on ommella pois jokin inhokkikangas. Tämä Ikasyrin caravan-kangas sopii haasteeseen siinä mielessä, että se ei milloinkaan sykähdyttänyt eikä innostanut tilaamaan.


Sitten se muutti meille salaisessa kangaspaketissa ja innostuin heti. Jos olisin osannut, olisin ommellut siitä kunnon niukan nappipaidan oikeen seiskytluvun tyyliin. 


Päädyin harjoittelemaan uudestaan Virkku-trikookauluspaitaa. Purin kauluksen niin monta kertaa, että se muistutti kaikin tavoin mallina ollutta kaupan kauluspaitaa. 

Ja mikä tärkeintä - raksakamu tykkää!


Model Ottobre 1/2009
tyg Ikasyr caravan

tiistai 27. joulukuuta 2011

Sukan kudontaa - onnistuiko neulottu joulutähti?


 Välillä sitä rauhoittui



Välillä hermostui



Jotain syntyi itseltä


Jotain toiset ehtivät paremmin



Joulu on vietetty. Osasin tehdä ja olla tekemättä juuri sopivasti - minulle sopivasti.

Laatikot ja taatelikaakut, piparkakkutaikinat ja rosollit, kalat ja kinkut - ne eivät syntyneet näytille eivätkä kehuttaviksi. Ne syntyivät halusta oppia, sekoitella ja tunnelmoida, tuoksutella, elää perinnettä, siirtää sitä lapsille, luoda muistoja.

Kiitollisena jokaisesta hetkestä jolloin jaksoi ja sai olla mukana. Kiitollisena jokaisesta väsyneestä illasta, jolloin osasi pysähtyä ja olla vaan. Kiitollisena että saa kuulua ja saa ottaa syliin.

Etenen luottavaisena uuteen vuoteen -
elämä kantaa sittenkin.


torstai 15. joulukuuta 2011

Tonttulakki ja Virkku trikookauluspaita punaisissaan


Ottobren (1/2009)Virkku trikookauluspaita 
Punainen college EK
musta tähtikangas kierrätetty

Tonttulakki SKL 12/2009


Kuka huomaa, mistä kohtaa aplikoinnin taakse ei ollutkaan yltänyt kuitukangasta?


Kauluksen alavara sekä kanttauksen ja alavaran kohtaaminen onnistui ihan siististi muttei virheettä.




Tämä asu on raksakamun tonttupukuna koulun joulujuhlassa. En halunnut tehdä pelkästään rooliasuksi käyvää tonttupukua, koska rooleikkivaatelaatikko ja rekvisiittakorit ovat aivan täynnä. Sieltä löytyy mm. palomies, merirosvo, peikkotyttö, Ruusunen, flamengotar, suomifani, velho... Mitäs vielä... Leppäkerttuasu on lainassa ja turtles sekä pupu taitavat olla myyty.

Rekvisiittakorissa on vanhat retroaurinkolasit, rikkinäinen kamera, lääkäritamineita, työkaluja, käsilaukkuja, hattuja, vatsatanssihuiveja ja sen sellaista.

Huolimatta tästä asuvarastosta tai ehkä siitä johtuen olen tullut siihen tulokseen, että lasten rooleikkivaatteet ovat käsittämättömän huonolaatuisia yleisesti ottaen. Kankaat repeävät melkein käsiin. Ja silti hintaa on melkoisesti. Ai jai, kyllä sillä saralla olisi markkinarakoa ompelevalle.

Joka tapauksessa, koulun juhlaa aiemmin pidettyyn musiikkikoulun juhlaan kikkailin rooliasujen ja käyttövaatteiden välimaastossa. Isosisko puettiin Kappahlin Minni Hiiri paitaan, mustiin leggareihin ja säärystimiin sekä valtavaan mustaan glitterirusettipantaan. Pikku pallero myötäili puna-valkoisessa sydänmekossaan ja omassa rusettipannassaan. Raksakamulle löytyi leluliikkeestä krotiilimyssy ja häntä (ei huonot). Henkkamaukka täydensi vihreillä farkuilla ja dinopaidalla krokotiililookkia.

Itse juhlissa oli mukavia ideoita eläinrooliasuiksi. Olin aivan unohtanut keijunsiivet. Sellaiset roikkuvat itse asiassa meilläkin. Yhden keiju-perhosen pantaan oli teipattu taipuvat mehupillit tuntusarviksi. Uskottavan näköinen.

Valkoisen velourhupparin ja leggareiden kanssa pantaan harsitut vanukorvat, vähän kajaalilla nenua ja viikseä ja pupu on valmis pomppimaan. Karvareuhka päähän ja mustakuonoinen nallekarhuhan se siinä.

Ja jokusen kerran meiltä on lähdetty "unikekona" pyjamassa, paplarit päässä ja nalle kainalossa äidin unohdettua naamiaiset. Toinen hyvä hätäapuasu on leipuri: huivi ja essu päälle, kaulin kainaloon ja menoksi.

Mitäs ideoita teillä?

Jag skrev om rolkläder som barn tycker att leka med. De flesta är utroligt dålig kvalitet, tycker jag. Det är därför jag försöker att hitta någon version själv. Den här röda tröjän blir tomtedräkt till min son. Jag skulle vilja hinna sy trosor också. Vi ska se vad det blir.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Pikkuisen jouluarvonnan voittajat


Arvoisa tuomarimme
vaaleanpunaisessa yöpaidassaan arpoi Pikkuisen jouluarvonnan voittajat:

Ensimmäisen palkinnon voitti Saaraps ja hän oli valinnut ykkösvaihtoehdokseen B:n
Toisen palkinnon voitti Tsu ja hänelle lähtee vaihtoehto A
Ja kolmannen palkinnon voitti Piijuli ja hänelle siis vaihtoehto C.

Oikein paljon onnea - voisitteko ystävällisesti laittaa osoitteenne  joko ikuisen vauvakuumeen gmailiin tai ompeluelämää ryhmän kautta yv:nä.

lauantai 10. joulukuuta 2011

Lumihiutale aplikointi vetoketjulliseen fleecehaalariin - fleeceoverall



Tämä aplikaatio sai innoituksensa Reiman haalareista vuodelta jotakin. Ne ovat kestäneet jo kolmen tyttösen leikit. Ja nyt vuorossa pallero. En voi käsittää, että edes puhutaan 104 cm vaatteista!

Itse asiassa nuo vanhat Reimat oli meillä tarkoitus pitää kakkoshaalareina, mutta kumpikin tyttömme on ihastunut täysillä kahdeksankytlukuiseen haalariin rimpsuineen ja tekoturkiksen reunustamine huppuineen.


Ompelin välihaalarin kamuksi neliöpipon. Vuorin sisällä on thinsulate-vanua ja korvien kohdalla palat pulia. Isomman koon lakki pysyy hyvin paikoillaan saumanvaraan ommellun kumpparin avulla. Siitä tuo muhkurainen otsanseutu.

Aplikaatio on taaskin lumihiutale. Oikein mielenkiintoinen ommeltava.



Olen saanut lahjana pinon Mari-paitoja. Tästä lähti sopivasti pala helmaa vuoriksi.




Ja osallistunpa samalla facebookin ompeluelämää-ryhmän vetskarihaasteeseen. Jäseniä on ryhmässä jo neljäsataa!

Muistuttelen lopuksi Pienestä jouluarvonnastani, joka on käynnissä. Arvon jokusen vanutähden ja -sydämen sekä pikkutytön kernipuuvillaesiliinan. Vielä kerkiää mukaan!

Jep, en fleeceoverall med snöflingan, kort sagt.