maanantai 22. elokuuta 2011

Aplikoiden kohti arpajaisia


Turun Sanomien liitteessä mainittiin blogien seuraaminen ja pitäminen yhtenä harrastuksena muiden joukossa. Hyvässä blogissa on mm. paljon kauniita ja laadukkaita kuvia.


Hyvästä blogista saa myös ideoita.


Itse olen napannut aplikoinnin käsitöihini vain ja ainoastaan blogien innoittamana. 

Jatkan aplikointien tekoa, sillä pursuilevat kangasvarastoni ovat suurimmaksi osaksi 20 - 40 cm tilkkua. Niistä ei enää järkevästi saa kolmevuotiaalle vaatetta mutta aplikointeihin niissä on hyvin materiaalia.


Nämä housut askartelin viimeisistä isommista paloista - taitaa olla kuudesta palasta. Onneksi pallero ei niin välitä nurjalle jäävistä vaakasaumoista. Herkkäihoinen lapsi ei mokomia pöksyjä päälleen laittaisi.

Tunika on kavennettu Ottobren Tilda ja housut myös kavennetut Ottobren Vilkkaat.
Raitavelouri on Riemulista (juorusin siellä kolme varttia - mielenkiintoisia asioita tapahtumassa!), huippulaadukas kangas mielestäni - uskallan suositella
Musta velouri on Ikasyristä

Joku lukijoista muistanee saumuriini liittyvät ongelmat. Olen onnistunut rikkomaan sen käsittämättömät neljä kertaa, joista yksi korjaus meni takuuseen, kaksi maksoi 80 e ja viimeinen (ehkä säälistä) vain osien verran. 

Uskokaa tai älkää - se nakuttaa taas! 

Aivan murtuneena hakeuduin jälleen korjauksista vastaavaan liikkeeseen vain huomatakseni sen kadonneen. Menin netin kautta maahantuojan sivuille ja laitoin avunpyynnön asiakaspalvelulomakkeeseen. Siitä on kolmisen viikkoa aikaa ja hiljaista on edelleen. Mainitsin sivuille myös väärästä osoitetiedosta, kävin ihan jalan tarkistamassa ettei liike ole samassa korttelissa eri kohdassa. Kysyin vielä kauppakeskuksen neuvonnastakin. Ei ole liike enää siellä ei.

Mikä neuvoksi?
Menin sitten juttelemaan toisen merkin myymälään. Ajattelin kuitenkin käyttäneeni jotakin väärää neulaa tms. ja rikkoneeni laitteen "tyyppivikainen" kun olen. Asia päättyi niin, että tämän liikkeen asentaja tulee ohikulkumatkallaan hakemaan saumurini kotoani tutkiakseen sen - ihan oppimielessä. 

Minähän olen kyseiseen saumuriin nyt ikuisiksi ajoiksi sidottu. Niin paljon se on tullut jo maksamaan.

Se marinasta. 

Arpajaisiin liittyen odottamani materiaali saapui, viimeiset ommellukset ovat käsillä ja sitten arvotaan. Kestovaippailijoita ehdottomasti suosiva arvonta tällä kertaa.


torstai 18. elokuuta 2011

Bambi-aplikaatio tunikasettiin



Taas äiti on harjoitellut aplikointia. Taitaa esittää bambia.




Aika mukavan pehmeät.

PS: Äiti on ommellut kolme taskuvaippaa arpajaisiin. Jotain pientä on vielä suunnitteilla ei-kestoilijoille. Ja sitten arvotaan. Joten mars mars parkkiin tuonne lukijaruutuun!

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Arpajaisten palkinnoksi ajattelin


Sopisiko tällainen vaippa arpajaisten palkinnoksi:

Ulkokangas on PUL nimeltä ystävyys
Sisäkangas viininpunainen coolmax
Kiinnityksenä KAM-nepit


Napsaisin korkeussäätöön yhden neppiparin. 

Korkeimmillaan vaippa on noin 23 cm haarasta vyötäröön. Matalimmillaan vaippa on noin 21 cm haarasta vyötäröön.


Vaipan korkeus avattuna on noin 40 cm.
Imun max. leveys 12 cm.


Vaipan vyötärön ympärys suurimmillaan on noin 54 cm ja pienimmillään noin 40 cm.

Reiden ympärystä oli hieman hankala mitata, kumppari on kuitenkin noin 16 cm pitkä. 

Vaippa sopinee parhaiten M tai L -kokoisille.
Malli on perus taskuvaippa meidän palleron pepun mukaan muotoutuneilla pikku säädöillää tyyliin sentti sieltä toinen täältä.

Teen vielä jokusen ylimääräisenkin vaipan valittavaksi ihan sen mukaan, miten aikaa riittää. Arvonta alkanee parin viikon kuluttua.

lauantai 13. elokuuta 2011

Kankaantuhoamista ja arpajaispohdintaa

T
Miten aina keksiikin vaikka mitä ompeluideoita ja löytää vaikka mitä ihanuuksia ja vaikka kuinka halvalla, kun on päättänyt tuhota ensin kotona nököttävät kangaskasat alta pois.

Nuo ruskeat velourpöksyt ompelin, kangas on pari vuotta sitten Ikasyrista kotiutunut. Ja nyt jo ompelin siitä housut.



Kävin tänään kirpparilla Kestovaippayhdistyksen esittelijöiden houkuttelemana. Kiinnosti käydä kuulemassa, onko vaipparintamalla jotakin uutta ja ihmeellistä. Tuli shopattua nuo söpöt kengät samalla.

Kestovaippapäivästä jäi mieleeni ajatus kestovaippa-aiheisista arpajaisista. Kas sivuillani käviluku nousee hitaasti mutta varmasti. 

Suurimmasta osasta käyntejä vastaa luultavasti kaikki ne sukulaiset, joille jaksan intoilla milloin mitäkin valmistunutta tuotosta. Mutta entäpä jos siellä klikkauksien joukossa onkin joku uskollinen lukija?

Olen siis päättänyt pitää arpajaiset, jos tuonne lukijaruutuihin ilmestyy lukijoita parin viikon aikana. Palkinnoksi kaavailen yhden koon kestovaippaa, yhtä tai useampia. Käynnistän arpajaiset sitten ihan virallisesti ja laitan palkinnotkin mittoineen näytille. 

Vinkatkaa siis kestovaipoista kiinnostuneet tänne lukijoiksi - pian on tarjolla yhden koon kestovaippa pienellä vaivan palkalla!

lauantai 6. elokuuta 2011

Virkattu matto ja matonkuteiden teko


Olen säästänyt kauan suloista puuvillasatiinista pussilakanaa. Mitä siitä tekisi - kenties Ruususen mekon pikku pallerolle?


Lisäksi harmitti valtava kasa kirpparilla myymättä jääneitä vaatteita. Oikeastaan ainoat myydyt olivat TSI-kestoni ja ompelemani Ikasyrin ja Sampsukan kuviotrikoovaatteet. Mitä tehdä tällä kaikella turhalla tekstiilillä? Roskiinko?


Kokeilin sitten matonkuteiden tekoa ja jäin koukkuun samoin tein.

 Pussilakana repeytyi nätisti ilman saksiakin ja virkkaaminen oli oikein kiitollista. Tulos on muotopuoli, koska mitään ohjetta en tässä kokeilukappaleessa noudattanut. Isosisko nappasi maton kuitenkin välittömästi omalle lattialleen.

Mitenköhän tuo vaatteiden leikkuu matonkuteiksi... Langansuuntaan vai poikittain? Saumojen yli vai sisällä? Vinkkejä saa heittää. Ja ohjeita myös. 

Nyt alan keittää puolukkavaahdon ohjeella (www.nettiET.fi) punaherukoista välipalaa. Meillä on pihalla yksi pensas ja siitä riittää sopivasti piirakoihin ja jälkkäreihin.

Lopuksi: Joku voisi sen verran heilauttaa taikasauvaa, että lasten riitely loppuisi. Miten se voikin olla niin raskasta!

maanantai 1. elokuuta 2011

Kotoisia saippuakuplia


Nopea tapa hankkia hetki aikaa kotitöiden tekoon on passittaa muksut puhaltamaan saippuakuplia. Meillä ihan toimivaksi on todettu resepti:

1 osa astianpesuainetta
2 osaa vettä
pari tl tomusokeria

Tällainen sekoitus sopii säästettyihin putkiloihin.



Raksakamun kanssa mikään pikku kupla ei riitä. Pursotan puoleen litraan vettä noin yksi neljäsosa suhteessa astianpesuainetta, mukaan näppituntumalla ehkä puoli desiä tomusokeria.

Taivutamme pikaisesti paksusta rautalangasta noin kymmenen senttiä halkaisijaltaan olevia ympyrähköjä.




Talvellakin hauskaksi todettu puuha - kylppäriin vaan ja puhaltamaan!

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Kirppishai






Olen ihan ratki ja poikki. Löntystelin oikein hitaasti koko kirppiksen läpi ja löysin pojalle pitkää hihaa syksyä ajatellen.





Ja itselleni pari hamosta ja paitaa sekä komian aitoa polyesteria olevan "nahkatakin". Mitenköhän sekin pestään? 

Kivaa oli mutta nyt lösähdän sohvalle selaamaan sitä yhtä ja ainoaa käsityölehteä, jonka myynnistä löysin.

Pitää kai tunnustaa, että yritin tällä kirppiskeikalla päästä eroon tuomiopäivän tunnelmista. Kas olin eilen lounaalla perheessä, johon iski kunnon massupöpö yöllä. Ja minä saan aina kaikki ko pöpöt. huoks. 

Siitä kiitos ylöspäin, että olin yksin liikenteessä. 

Lapset soittelevat kovasti jo perääni. Eiväthän ne äitiään ikävöi. Olen nimittäin hoitokissan hakureissulla. Aivan ihana kisu onkin ollut - asettuu heti masulle kehräämään, kun hetkeksikin oikaisen. Kissa on oikeastaan aika kiva otus olemassa...

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Hassu hatuntekijä






Veneillessä mukana on aina virkkuukoukku ja pari kerää puuvillalankaa.

Perusohje näihin pipoihin on Suuri käsityölehdestä. Ideana on aloittaa neljällä ketjusilmukalla, virkata näihin 8 kpl kiinteitä ja näihin tuplat eli 16 kpl kiinteitä. Sitten alkavat rivit yksi kiinteä ja tuplat, kaksi kiinteää ja tuplat, kolme kiinteää ja tuplat jne. kunnes riittävät päänympärys ja -korkeus on saavutettu. Vaihtelee minulla rivin 10 kiinteää silmukkaa ja tuplat (lapsi) välille 12 kiinteää ja tuplat (aikuinen). Reunuksen voi tehdä oman maun mukaan. 

Alimman kuvan pipo ristittiin heti raparperihatuksi.


Nämä eivät olekaan raparpereita. Perustimme kesän alussa pikkuisen ryytimaan lapsille. Ostimme siihen minitomaatin taimia, porkkanan ja herneen siemeniä sekä pari rucolaa ja sitruunamelissaa. Lisäksi ostimme jokaiselle oman söpön pikku kurpitsan taimen.

Yllätys yllätys - kurpitsa kasvaa aika isoksi. Kolme kurpitsaa kasvaa niin isoksi, että yksi niistä on päättänyt lähteä väljemmille kasvumaille!

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Helppo ja juhlava toppi


Uskaltauduin ostamaan läpikuultavaa kukkakangasta Eurokankaasta palalaarista. Lehtipinoistani löytyikin oikein helppo ja nopea malli Modasta 2/2010.


Kangas leikattiin täysvinoon - vähän jännitti, riittääkö palasta. Takakappaleen vuori on jäämiä taikurin vermeistä.


Hintaa kertyi noin kolme euroa.

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Kirppistelyä


Uneliaan sateisena lauantaina kirppiksen kiertely on mukavaa nollauspuuhaa. Löysin kerrankin raksakamulleni kaikkea poikamaista tykötarvetta.


Tähtipaita ja Reiman shortsit (en tiennytkään, että niitäkin valmistavat)


Oveen ripustettava koristaulu


Mukana ollut sopivamman kokoinen kamu kiittää - minulle sopi ainoastaan tämä pitsinen toppi.


Ja isolle tyttöselleni helletoppi


sekä t-paita.

Muina tuomisina pallerolle puinen palapeli ja isosiskolle luettavaa. Rahaa meni näihin 15 e ja lukemisiin toinen mokoma. Nyt tuhlailtiin.


Muoks: Raksakamu potki jalkapallolla räpylät jalassa ilmureita koripallokoriin. Pian kuuluu kysymys: huomasitko äiti, että tää kori on rikki? Niin, meille kirppishinnat ovat sopivat käyttöikään nähden.


Muoks taas: Miten saan pojaltani räpylät pois jalasta? Ei varmasti kyllä nuku ne jalassa!

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Nukenrattaisiin uusi kangas


Sisareni lahjoittama verhokankaan palanen uudisti pikku-emännän rattaat.


Ratkoin rispaantuneen kankaan ja sain hyvän kuvan tarvittavista kankaan paloista.


Verhokangas on Ikean puuvillaa, lisänä pätkä kanttinauhaa ja KAM-neppi.


Pikku-emäntä oli herännyt tässä aamuna eräänä ennen muita. Iloinen kolistelu keittiöstä havahdutti äidin hätiin. 

Ruokapöydässä oli katettu koko perheelle nuken astiat. Astioiden päällä oli keltaisia legoja. Hyvän tuulinen pallero ilmoitti: lettuja!

Itse olen hyvällä tuulella myös - vihdoin ja viimein sain siivottua omatkin kaappini. Jokunen vaate on nyt kirpputorilla myynnissä. En ehdi itse niitä paimentamaan, joten yrittäjä ripustaa ja hinnoittelee ne puolestani ja mahdollinen myynti pannaan puoliksi. Toivottavasti joku vielä vaatetta tarvitsee, ettei kaikki mene kaatopaikalle.

Olen kertaalleen käynyt kukkapenkit läpi ja taas voisi aloittaa kitkemisen. Mies kaivoi miehisillä voimillaan meille pienen ryytimaan, siellä erilaiset kurpitsat näyttävät valloittavan koko tilan. Raksakamu on näet aina toivonut kurpitsan kasvatusta, joten nyt kokeillaan.

Elämää tässä lähiörivitalon pihassa ihmeesti riittää. Koristelinnunpönttöön tosiaan muutti tintti ja syykin oli ilmeinen: munat olivat täsmälleen samaa turkoosin sävyä kuin pönttökin. Toinen tintti muni seitsemän munaa orvokkiruukkuuni. Onnellista perhetapahtumaa jännitetään nyt koko perheen voimin. Rusakon poikasen ajoin kyllä naapuriin. Jotain rajaa sentään.

perjantai 10. kesäkuuta 2011